Boffaajia Hiidenkirnussa 2023

Hiidenkirnu II tulokset

Hiidenkirnu II on taisteltu.
Kiitos kaikille osallistuneille!

Hiidenkirnu kiittää kaikkia osallistujia, talkoolaisia, järjestäjiä, katsojia ja kaikkia teitä, jotka olitte tällä kertaa mukana. Autoitte tekemään tämän vuoden tapahtumasta taas aivan upean. Meille ei jäänyt epäselväksi, täytyykö Hiidenkirnu järjestää ensi vuonna vai ei.

Tänä vuonna kokeiltiin ja rikottiin rajoja monessakin mielessä. Pelialue oli laajempi, taisteluissa ja tavoitteissa oli uusia elementtejä, joiden kanssa kokeilemista jatketaan tulevaisuudessakin.

Keräämme pian osallistuneilta palautetta, ja alamme suunnitella seuraavaa vuotta sen pohjalta. Palautekyselyyn vastanneiden kesken arvotaan tulevalle vuodelle taas yksi VIP-paketti, jolla saa osallistumisen ja kaiken muun varaamansa ilmaiseksi.

Tulokset

Viime vuonna niukan tappion kokenut Hiidenväki sai toivomansa revanssin. Sen vuoden aikana tekemä pitkäjänteinen työ näkyi pelissä selvästi. Ristinheimo ei antanut voittoa helpolla, sillä se sai enemmän tappoja ja voittopisteitä päätavoitteista. Kokonaisuus kuitenkin kääntyi hiisien voitoksi.

Voittopisteet

HiidenväkiRistinheimo
Päätavoitteet57 59
Sivutavoitteet82 42
Alueen hallinta ja tapot51 24
Voittopisteet yhteensä190 125

Tapot

Tänä vuonna Hiidenkirnussa tapettiin ja kuoltiin yhteensä 2098 kertaa. Ristinheimo keräsi sotasaalista 1059 viholliselta, ja Hiidenväki sai nyljettyä 1039 uhria. Ristinheimo sai tapoista enemmän voittopisteitä.

Alueen hallinta

Hiidenväki hallitsi aluetta lippupisteitä valtaamalla kokonaisuutena enemmän. Ensimmäinen näytös meni tasan, Ristinheimo hallitsi toisessa enemmän, ja Hiidenväki hallitsi lopuissa.

Hiidenväki hallitsi Kipuvuoren linnoitusta jokaisessa näytöksessä. Ristinheimon alueella sijaitsevan tornin hallinta oli tasaisempaa, mutta Ristinheimo sai siitä enemmän pisteitä.

Ryhmien sijoitukset

  1. Ajan Kaarti
  2. Harhamainparvi
  3. Raadonnylkijät & Valkoinen komppania (jaettu sija)
  4. Sparta
  5. Rotat
  6. Ei ryhmää / yksilöinä ilmoittautuneet
  7. E.G.O

Ryhmien pisteytys tapahtui erillään osapuolten voittopisteistä kuten viime vuonna. Sijoitukset perustuvat siis pelkästään osallistujien tekemiin vertaisarviointeihin, jotka yksinkertaisesti laskettiin yhteen. Vahvuustiedot kerättiin ryhmiltä pisteytysjärjestelmän kehittämistä varten seuraavaksi vuodeksi.

(Päivitys 13.7.) Ensimmäisen kerran ryhmäpisteet heti tapahtuman jälkeen julkaistessamme pisteissä oli vielä puutteita, jotka on paikattu myöhemmin huomioimalla myös Ei ryhmää -joukkueen saamat pisteet, ja lisäämällä mukaan yhdestä näytöksestä yhden joukkueen antamatta jääneet pisteet. Näin pisteitä on annettu ja saatu tarkalleen se määrä kuin kuuluukin. Tämä korjaus vaikuttaa loppupään sijoituksiin niin, että aiemmin listalta puuttunut Ei ryhmää -joukkue menee E.G.O:n edelle yhdellä pisteellä.

Hiidenkirnu II Ryhmäpisteytys

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Search

Popular Posts

Categories