Hiidenkirnu

On vuosi 1123. Ortodoksinuskoon kääntynyt Novgorod ja pakanallinen Häme ovat tehneet toisiaan vastaan sotaretkiä jo lähes sadan vuoden ajan. Nyt Novgorodista on jälleen lähtenyt sotajoukko liikkeelle kohti Hämettä. Heitä komentaa ruhtinas Vsevolod Mstislavits. Hämäläisiä johtaa taisteluun sotapäällikkö Kirmukarmu, joka on itse aiemmin tehnyt sotaretkiä Novgorodiin.

Nyky-Venäjän alueella sijaitsevan Novgorodin ruhtinaskunnan ja muinaisen Hämeen tiedetään käyneen toisiaan vastaan sotia ainakin vuodesta 1042 vuoteen 1323, jolloin Pähkinäsaaren rauha solmittiin. Näistä tapahtumista kertovat mm. Novgorodin ensimmäinen kronikka sekä Nestorin kronikka. Yleisimmin omaksutun tulkinnan mukaan novgorodilaisten käyttämillä termeillä jam ja jem tarkoitettiin hämäläisiä. Se on lisäksi voinut tarkoittaa myös muita Suomen alueen heimoja. Suomen asukkaita tai muita suomensukuisia saatettiin kutsua myös suumeiksi ja tšuudeiksi.

Suomalaiset  kansantarinat kertovat hämäläisestä sotapäälliköstä Kirmukarmusta, jonka kerrotaan joukkoineen tehneen sotaretkiä Novgorodiin eli Venäjälle. Ei tiedetä tarkkaan, milloin Kirmukarmu on elänyt, mutta elinajaksi on arveltu 1200-lukua. Hänen kuitenkin kerrotaan kohdanneen retkillään katolisen piispan Hunnun Herran, jonka kerrotaan eläneen jo ennen piispa Henrikiä. Henrikin taas arvellaan tulleen Suomeen suunnilleen noin vuonna 1150 suoritetun ensimmäisen ristiretken yhteydessä. Tämä tekee 1200-luvusta liian myöhäisen ajankohdan Kirmukarmun elinajaksi. Siispä koimme luontevana sijoittaa tarinamme vuoteen 1123, sillä kyseisenä vuonna Novgorodin ruhtinaan Vsevolodin kerrotaan tehneen sotaretken hämäläisten kimppuun.

Sisällysluettelo

• 1 Novgorod
  • 1.1 Hurskas Vsevolod
  • 1.2 Ortodoksisuus
  • 1.3 Tšuudit
• 2 Häme
  • 2.1 Kirmukarmu
  • 2.2 Hunnun Herra ja Anund
  • 2.3 Iki-Turso, Fornjót ja Kaleva
  • 2.4 Kalevanpojat, Kylfingit ja jatulit
  • 2.5 Lohikäärme ja vendit

1 – Novgorod

Kiovan Venäjä (tai Kiovan Rus) oli 880-luvulta 1100-luvun puoliväliin olemassa ollut vauras suurvalta, jossa Kiovan jälkeen tärkein keskus oli Novgorod -niminen kaupunki. Tämä “uusi kaupunki” oli alunperin kauppapaikka Olhavajoen varrella Venäjällä. Se on nykyään yksi Venäjän vanhimmista kaupungeista, ja karjalaisten tiedetään kutsuneen sitä ja etenkin paikalla ensin sijainnutta Rurikinlinnaa nimellä Uusilinna. Novgorodista tiedetään käytetyn myös termiä Uusikaupunki. On mahdollista, että tämä Kiovan Venäjä olisi ollut sama kuin niin kutsuttu ”Kylfingaland”. Tästä enemmän myöhemmässä kappalessa ”Kalevanpojat ja Kylfingit.”

Nestorin kronikan mukaan alueen slaavilaiset ja suomalais-ugrilaiset heimot lopettivat veron maksun varjageille ja alkoivat hallita itse itseään. Ajauduttuaan keskinäisiin sotiin he kuitenkin kutsuivat varjagit ja näiden johtajan Rurikin hallitsijakseen vuonna 862. Rurik asettui Laatokanlinnaan. Tämän kertomuksen todenperäisyyttä pidetään kiistanalaisena, mutta Novgorodin edeltäjä lienee kuitenkin ollut Ilmajärven rannalla sijainnut Rurikinlinna. Kaksi Rurikin sukulaista, Askold ja Dir, siirtyivät armeijan kanssa Dneprin varrelle ja saapuivat Kiovan kaupunkiin, alkaen sen hallitsijoiksi. 

Uusia hallitsijoita kutsuttiin ruseiksi. Kiovasta käsin he järjestivät menestyksekkään hyökkäyksen Konstantinopoliin, mutta eivät kuitenkaan onnistuneet valtaamaan kaupunkia. Konstantinopoli teki lopulta vuonna 944 rusien kanssa liiton, jossa se antoi rusien ruhtinaan valtuuttamille kauppiaille etuoikeuksia. Tärkeimpiä niistä olivat alennukset orjakaupasta kannetusta tullimaksusta, sekä oikeus viedä Bysantista silkkiä ja myydä valtiossa mitä tahansa. Tässä vaiheessa Kiovan Venäjä oli vielä pakanallinen, mutta sopimukseen sisältyi myös pykälä lähetystön perustamisesta. Vuonna 945 Kiovaan valmistuikin kirkko profeetta Elian kunniaksi ja valtakunta alkoi vähitellen sulautua Bysantin kirkon valtapiiriin. Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon 1200-luvulta peräisin oleva Novgorodin tuohikirje, johon on merkitty kyrillisin kirjaimin mahdollisesti loitsu tai sen katkelma. Ellei mahdollisia suomenkielisiä riimukirjoituksia (suomalaistutkijoiden mukaan Ruotsin vanhoissa riimukivissä on todennäköisesti suomen kielen sanoja, tähän perehtynyt mm. professori Timo Leisiö) oteta huomioon, kyseessä on vanhin tunnettu itämerensuomalaisella kielellä kirjoitettu teksti. Se on tulkittu karjalankieliseksi.

1.1 – Hurskas Vsevolod 

Vuonna 1123 ruhtinas Vsevolod Mstislavits oli hallinnut Novgorodia kuusi vuotta. Kasteessa hän sai kirkollisen nimen Gabriel ja hänestä tuli Novgorodin hallitsija isänsä Mstislavin jälkeen. Mstislavista itsestään tuli kaksi vuotta vuotta myöhemmin Kiovan suurruhtinas. Vsevolodin tiedetään tehneen sotaretkiä ainakin hämäläisten ja virolaisten kimppuun, mutta hän myös rakensi kirkkoja ja pääsi ortodoksiseen pyhimyskalenteriin, saaden tittelin ”hurskas”. Hänen isänsä kuoltua, hän joutui ruhtinaiden juonittelujen vuoksi jättämään Novgorodin ja siirtyi viimeisinä vuosinaan Pihkovan hallitsijaksi. 

Kerrotaan, että hänen pyhäinjäännöstensä äärellä alkoi tapahtua ihmeitä pian hänen kuolemansa jälkeen. Vsevolodin päivä pyhimyskalenterissa on 11. helmikuuta, jolloin hänen kerrotaan kuolleen. Vsevolodin hallintakauden jälkeen vuonna 1136 käyttöön otettiin tapa, jossa ruhtinaat valittiin vaaleilla ja Novgorod muuttui tasavallaksi. 

1.2 – Ortodoksisuus

Todennäköisesti ensimmäiset slaavinkieliset jumalanpalvelustekstit tuotiin Venäjälle Bulgariasta jo 800-luvulla. Tuotuja slaavinkielisiä käsikirjoituksia kopioitiin, ja pian kirkollisia tekstejä alettiin kääntää suoraan kreikasta. Bysantista levisi Venäjälle myös pyhimysten elämänkertoja, kirkkosääntöjä, saarnoja, sekä historiallista kirjallisuutta.

Kiovaan oli sopimuksen mukaisesti pystytetty lähetystö ja Kiovasta tuli ruhtinas Vladimirin aikana Venäjän kristillinen keskus, joka välitti Bysantin kulttuurivaikutusta pohjoiseen Novgorodiin. Novgorodin ruhtinas Vladimir otti kasteen vuonna 988, jolloin hän kutsui paikalle kreikkalaisia ja bulgarialaisia pappeja ja piispoja, aloittaen epäjumalien kuvien ja palvontapaikkojen hävityksen, sekä kirkkojen pystytyksen. Perimätiedon mukaan Venäjän ensimmäinen metropoliitta Mikael tuli kuuden piispan kera kastamaan novgorodilaisia vuonna 990. Kun usko oli saatu vakiinnutettua Novgorodiin, aloitettiin sieltä lähetystyö ympäröiville alueille. Tavallinen kansa pitäytyi kuitenkin pitkälti pakanatavoissaan ja vielä nykypäivänäkin muinaiset pakanalliset tavat ovat edelleen monin tavoin nähtävissä ortodoksien menoissa. Suomessa ortodoksisuutta on kutsuttu myös nimellä venäjäuskoisuus. 

Oli luonnollista, että Bysantin kirkko ja valtio koettivat tehdä lähetystyötä rusien keskuudessa. Uskonnollisten motiivien lisäksi siihen kannusti poliittinen tarkoituksenmukaisuus, sillä kristinuskon levittäminen oli varmimpia keinoja vaarallisten rusien saattamiseksi Bysantin ystäviksi.

1.3 – Tšuudit

Novgorodin alkuperäisiksi asukkaiksi mainitaan suomensukuiset Olhavan tšuudit. Kaupungissa on myös Tšjudintsov -niminen katu, joka viittaa tšuudeihin. Venäläisissä kronikoissa, kansanperinteessä ja kansanlauluissa sekä saamelaisessa, komilaisessa ja udmurttien kansanperinteessä tšuudit ovat kadonnut tarunomainen kansa, joka ainakin osaksi on asunut Pohjois-Venäjällä. Venäjän perustamisesta kertovassa kronikassa tšuudit mainitaan yhdessä slaavien ja varjagien kanssa Venäjän perustajiksi. Termillä tarkoitetaan myös suomensukuisia kansoja yleisesti ja Stalininkin suomalaisista käyttämä haukkumasana ”tsuhna” voi olla samaa kantaa. 

Venäläisissä taruissa tšuudit kuvattiin yleviksi ja kauniiksi. Yksi tšuudien yleinen kuvaus oli valkosilmäinen, mikä tarkoittaa vaaleita silmiä. Tšud-nimityksen on väitetty tarkoittaneen alkuperäisessä kirjoitusmuodossaan samaa kuin adjektiivi tšudnyi eli ’ihmeellinen’, ’erinomainen’, ’mainio’ ja ’ihastuttava’. 

Venäläiset surumieliset kansanlaulut muistavat tšuudien tuhoa venäläisten vallatessa heidän maitaan. Tšuudikaupungin jouduttua hyökätyksi tšuudinaiset hukuttautuivat koruineen ja lapsineen jokeen, ettei heitä ryöstettäisi, orjuutettaisi tai häpäistäisi. Tšuudien kotiseudun jouduttua hyökkäyksen kohteeksi tieto venäläisten julmuuksista levisi. Tällöin tšuudisuvut ja -perheet kaivoivat tarujen mukaan itselleen kuoppia, jotka romahduttivat päälleen. Kuoppia, joihin liittyy tällaisia tarinoita, löytyy eri puolilta Pohjois-Venäjää. Nämä vertautuvat suomalaisten tarujen aarnihautoihin. Näiden tarujen tšuudien uskotaan kadonneen maan päältä, mutta heidän kerrotaan yhä asuvan maan alla muiden jaloimpien asioiden, kuten parhaiden kotieläinten ja arvometallien kanssa. Jenisei-joen muinaisia hopeakaivoksia kutsutaan nimellä tšuudilaiset kaivokset. Vielä 1900-luvulla Arkangelin alueella asui ihmisiä, jotka ilmoittivat olevansa tšuudeja, vaikka he puhuivatkin venäjää. Venäjällä tehdyssä suuressa geenitutkimuksessa perinteisesti itäslaavilaisina pidetyt venäläiset ja ukrainalaiset paljastuivat perimältään enimmäkseen suomalais-ugrilaisiksi, joskin venäläisiltä löytyi myös tataarien perimää. 

2 – Häme

1100-luvulla pakanallinen Häme oli voimakas alueellinen valta, jonka kerrotaan ulottuneen ”suolamerestä suolamereen”, tarkoittaen todennäköisesti aluetta Perämeren ja Suomenlahden välissä, eli suurta aluetta nykyisestä Suomesta. Hämäläinen asutus ylsi tällöin vielä Uudenmaan rannikolle asti. Muun muuassa paikannimistöstä on pääteltävissä, että etelä- ja länsisuomalainen myyttiaineisto on ollut samankaltaista kuin Karjalassa ja se siirtyi sinne muinaisrunojen muodossa kristinuskon saatua lopulta alueella vallan. Hämäläisistä kuninkaista kansanperinne tietää mainita ainakin kuningas Rapon, jonka kerrotaan eläneen 1200-luvulla. Ruotsalaiset tunsivat Hämeen nimellä Tavastia.

Suomessa vallitsi rautakaudella omintakeinen metalliesinekulttuuri ja Hämeestä on löytynyt esimerkiksi useita erittäin taidokkaalla tavalla valmistettuja miekkoja, joista osa on ollut myös huomattavan suuria ja painavia. Hämeestä tunnetaan myös runsaasti linnavuoria ja myös linnavuorien ketjuja. Rapolan linnavuori, joka legendassa mainitaan kuningas Rapon asuinpaikaksi, on kooltaan noin 48 000 neliömetriä. Tietokirjailija Harri Ahosen mukaan pelkästään Etelä-Suomen alueelta linnavuoria tiedetään yli 80 kappaletta.

Hämäläisiä on perinteisesti pidetty mm. harkitsevaisina ja sitkeinä. Monet hämäläisiin liitetyt piirteet liitetään myös kaikkiin suomalaisiin ja heitä onkin pidetty ”oikein kunnon suomalaisen perikuvina”, joissa suomalaisen luonteen ominaispiirteet tulevat näkyviin vielä selvemmin kuin muissa suomalaisissa heimoissa. Historiallisissa lähteissä hämäläiset ja suomalaiset usein samaistetaan ja vanhoissa lähteissä hämäläisiä ei mainitakaan erikseen, mutta finnit ja Finland kylläkin.

2.1 – Kirmukarmu

Tarinan mukaan muinaisessa Hämeessä, Vesilahden alueella, ankarassa kodissa kasvoi Kirmukarmu. Jo pienenä hän herätti poikkeuksellisilla kyvyillään ihailua muissa. Kirmu oli lapsena reipas miehenalku, jonka kerrotaan jo neljävuotiaana uineen isänsä kanssa ja ratsastaneen äitinsä paimenkoiralla. 5-6 -vuotiaana hänen sanotaan uineen hevosensa päällä seisten Kaakilan lahden yli. Hänen myös kerrotaan kiipeilleen korkeimpiin puihin. Ankarassa kodissa kasvaneen Kirmukarmun sanottiin olleen rohkea ja taitava soturi ja hänestä tulikin sotapäällikkö. Hänen sanottiin tehneen sotaretkiä Novgorodiin, josta myös tehtiin historiallisten lähteiden mukaan vuodesta 1042 lähtien useita sotaretkiä Suomeen. Apunaan sotaretkillä Kirmukarmulla sanotaan olleen Kaakilan Uljas-Urtti, venäjän kieltä osannut Osmo Karjalainen ja Tarkan Mielikkitytär. Morsiamenaan hänellä oli lappalaissukuinen Annikki (myös Aino tai Sinivuokko). Kirmukarmun kerrotaan myös vainonneen kristittyjä. Lopulta Kirmukarmun sanotaan pettyneen pakanallisiin jumaliinsa sotaretkillään ja kääntyneen kristinuskoon paremman sotaonnen toivossa. Tämä voi kuitenkin olla kristillinen marttyyrihenkinen opetustarina. Mikael Agricolan 1500-luvulla kokoamassa, hämäläisten jumalien luettelossa mainitaan monia jumalia, mutta vain ”Turisaksen” kerrotaan antavan voiton sodasta. Turisas on sama kuin Iki-Turso ja voitaneen otaksua Kirmukarmunkin vedonneen sotaretkillään juuri tähän jumalaan. 

Kirmukarmuun kytkeytyy Vesilahdessa sijaitseva Kirmukarmun mäki, josta on tehty runsaasti etenkin rautakautisia esinelöytöjä, mm. päällikköasemaan viittaava piiskanvarsihelistin. Mäellä sijainneeseen polttokalmistoon on haudattu arviolta 500-luvulta aina historialliselle ajalle saakka. Kerrotaan myös, että perunakuopan kaivajat olisivat joskus kauan sitten löytäneet kivikosta suuria hopea-aarteita ja tulleet rikkaiksi. 

2.2 – Hunnun Herra ja Anund

Perimätieto kertoo, että jo ennen Henrikkiä, siis viimeistään 1100-luvun alkupuolella Vesilahden Hinsalaan olisi tullut muuan mies, joka pelastettiin jäistä. Tarinan mukaan mies lauloi latinankielisiä lauluja, piti lapsista ja oppi heiltä Suomen kielen. Häntä alettiin kutsua Hunnun Herraksi eli Meidän herraksi. Hän oli katolinen lähetyssaarnaaja ja oli tullut kastamaan ihmisiä kristinuskoon. Pakanallinen Kirmukarmu näki hänessä uhan ja alkoi vihata tätä, etenkin kun tämä oli kieltäytynyt asettumasta hämäläisten puolelle vihollista vastaan.

Vanhimmissa lähetysohjeissa korostettiin joustavuutta ja pakanallisia pyhäköitä ja menoja ei aluksi edes pyritty hävittämään, vaan niille pyrittiin antamaan uusi kristillinen sisältö. Pakanallinen runous käännettiin palvelemaan kristillisiä tarkoitusperiä. 1100-luvulla tultaessa taistelu Saatanaa vastaan oli jo kuitenkin jyrkentynyt; kaste oli otettava tai oli kuoltava. Tämä vuosisata oli rauhatonta aikaa heimojen tehdessä paljon sotaretkiä toistensa maille. 1100-luvulla myös katolinen miekkalähetys voimistui Itämeren alueella, sillä vuonna 1147 paavi Eugenius III:n bulla antoi Pohjois-Euroopan kristityille luvan sotia paikallisia pakanoita vastaan sen sijaan, että heidän olisi pitänyt lähteä ristiretkelle Jerusalemiin. Ristiretkiä tehtiinkin tästä eteenpäin mm. suomalaisia, hämäläisiä, karjalaisia, virolaisia ja vendejä vastaan ja niihin osallistuivat monet kristityt valtiot. 

Tätä aiemmin eläneen Hunnun Herran sanottiin olleen hyvin varovainen, mutta tästä huolimatta hän ajautui Hämeessä pahoihin vaikeuksiin. Ei tiedetä, mistä Hunnun Herra saapui, mutta Svean kuninkaan Emundin poika Anund teki lähetyshenkisen sotaretken Suomeen n. 1050, todennäköisimmin Kalantiin. Anundin joukot kärsivät kuitenkin suomalaisia vastaan pahan tappion. Juhani Rinne epäilee, että Agricolan mainitsemat Kalannin ruotsinkieliset ”luotolaiset” olivat ehkä Anundin retken aikoihin Suomeen saapunutta väkeä. Hunnun Herraa kutsuttiin myös Kalannin kalaksi. Vesilahden Kirkonkylässä on myös paikannimi Anunki. Lisäksi Anunti on sukunimi Suomessa.

2.3 – Iki-Turso, Fornjót ja Kaleva

Kuka sitten oli Agricolan mainitsema Turisas? Kyseessä on täytynyt olla merkittävä henkiolento, sillä olihan sodassa kysymys elämästä ja kuolemasta. Turisas tunnetaan myös nimellä Iki- tai Iku-Turso. Etuliite viittaa olennon ikuisuuteen ja siihen, että se on aina ollut olemassa. Myös nimityksiä Turrisas, Tuhatpää, Meritursas Partalainen sekä Ikuinen Iku-Turilas on käytetty. Olento esiintyy kalevalaisessa runoudessa ja Mikael Agricolan ja Sigfridus Aronus Forsiuksen kirjallisissa kuvauksissa.

”Kawe Ukko, Pohjan Herra,

Ikuinen iku Turilas,

Isä wanha Wäinämöisen”

– Katkelma Runosta etelä-Savosta vuodelta 1819

Iki-Turson mainitaan olevan Pohjan herra ja Väinämöisen, Ilmarisen ja Joukahaisen isä, joka syntyi äitinsä kupeelle valmiina miekkoineen ja satuloitune sotahevosineen. Skandinaavisissa ja germaanisissa lähteissä thurisaz tarkoittaa jättiläistä, ja sillä oli sama merkitys myös muinaisille gooteille. Pohjolan jättiläiset olivat jääjättiläisiä eli huurretursaita (muinaisnorjaksi hrimthursar). Iki-Turso voi siis tarkoittaa muinaista jättiläistä, samaan tapaan kuin useissa muinaissaagoissa kerrotaan jättiläisten ja Pohjolan kuningassukujen  olevan lähtöisin ensimmäisestä kuninkaasta ”forn jótista”, sananmukaisesti vanhasta jätistä. Saagoissa Fornjót tituleerataan Finlandin, Kvenlandin ja Gotlannin kuninkaaksi. Sana kuningaz on tarkoittanut kuningasta jo muinaisina aikoina ja esimerkiksi ruotsin kielen kung ja englannin king ovat siitä johdannaisia. 

Kvenland eli Kainuunmaa tarkoittaa suurta osaa pohjoisesta fennoskandiasta ja sen asukkaita kutsutaan historiallisissa lähteissä kveeneiksi. Alue ja sen asukkaat mainitaan useissa historiallisissa lähteissä. Nykyään kveeneistä puhuttaessa yleensä tarkoitetaan Norjaan 1800-luvulla muuttaneita suomalaisia ja heidän jälkeläisiään. 

Iki-Turson tapaan Fornjótilla mainitaan olleen kolme poikaa, jotka edustivat eri luonnonvoimia. He olivat Hlér (vesi), Logi (tuli) ja Kári (tuuli). Lisäksi Kárilla mainitaan olleen poika Jökul (jää), josta jääjättiläisten suku Hversu Noregr byggðist (”Miten Norja asutettiin”) -saagan mukaan jatkuu. Saagojen ja tarustojen mukaan heistä polveutuvat mm Ruotsin, Norjan, Orkneysaarten ja Englannin kuninkaat. Orkneylaisessa kansanperinteessä tunnetaankin valloittajina saapuvat pitkät, hopeaa hamuavat  ”finnmanit”, joka osasivat tehdä laivansa näkymättömäksi ja pystyivät seitsemällä aironvedolla soutamaan Norjaan tai Islantiin. Heidän vaimonsa olivat vaaleita ja kultahiuksisia finnwifeja, jotka osasivat taikuutta. Orkneyn taruissa finnmanit olivat pelottavia sotureita, mutta heidät onnistuttiin lopulta häätämään kristittyjen pappien avustuksella.

Suomalaisesta tarustosta tunnetaan Kaleva, jonka mainitaan olevan muinainen alkujättiläinen ja kuningas, jonka maata kutsuttiin Kalevalaksi. Tästä tulee myös kansalliseepoksemme nimi. Nimestä tiedetään myös käytetyn versioita Kalevi ja Kalervo. Kalevan mukaan on myös nimetty tähdistöjä ja luonnonilmiöitä. 500-600-luvulla laaditussa muinaisenglantilaisessa Widsith-runossa kerrotaan, että:

”Casere hallitsee kreikkalaisia ja Cælic suomalaisia” 

(”Casere weold Creacum ond Cælic Finnum”)

Cælicin nimi on yhdistetty perinteisesti Kalevaan ja voidaan otaksua puhuttavan juuri suomalaisista, sillä saamelaiset eli hiihtofinnit (scridefinn) mainitaan teoksessa erikseen. Caseressa ja  Cælicissa voi olla kyse myös arvonimistä, kuten arvonimen ”keisari” sanotaan johdetun Julius Caesarin nimestä.  

1700-luvulla elänyt kansanperinteiden keräilijä Kristfrid Ganander mainitsee Kaleva-jättiläisen pojiksi mm. Wäinämöisen, Liekiöisen ja Ilmarisen, jotka elementeiltään (vesi, tuli, tuuli) vastaavat aiemmin mainittuja Fornjótin poikia. Heidät mainitaan kansanperinteessä myös jättiläisiksi. Liekiö eli Logi on sama kuin Lemminkäinen, joka myös mainitaan Kalevanpojaksi. Lemminkäisen attribuuteissa myös Login tapaan esiintyy tulisuus. Muinaissuomen sanat lemmes ja sen monikkomuoto lemmenet merkitsivät tulta ja tulenliekkejä. Myös Mikael Agricolan jumalaluettelossa mainittu ’Lieckiö’ hallitsee kaikkea helposti syttyvää. Logi on temaattisesti yhdistetty myös miekkaan ja Lemminkäisellä sanottiin olleen ”tulinen miekka” jolla tämä kerskui suurentavansa sukuaan. Myöskin Lemminkäisen saapuminen kutsumattomana Pohjolan tai Päivölän pitoihin, sekä loukkaava käytös siellä muita vieraita kohtaan on temaattisesti lähellä Login käytöstä Runo-Eddan Lokasenna-runossa. 

Väinämöisen (Hlér) elementti taas on monissa yhteyksissä selkeästi vesistöt, tarkoittaahan sana väinä leveää ja hitaasti virtaavaa jokea tai merensalmea. Ilmarisen (Kári) elementtejä taas ovat tuuli ja sää. Esimerkiksi Utsjoen saamelaisille “Ilmaris” oli nimenomaan tuulen jumala. Jökulin vastineeksi taas sopisi Joukahainen, jonka edustama elementti olisi tällöin jää. Tämä olisi sikäli sopivaa, että Joukahainen mainitaan runostossa myös kylmän Pohjolan isännäksi. Joukahaisen myöhäisyyden puolesta puhuu myös se seikka, että Kilpalaulanta-runossa Joukahainen väittää olleensa paikalla, kun maailmaa luotiin, mutta Väinämöinen kiistää tämän.

Lisäksi jotkut uskovat, että alkujättiläinen Ymir olisi sama kuin Fornjót ja myyteissä onkin paljon yhtäläisyyksiä. Joidenkin vanhojen käsitysten mukaan myös skandinaavisella Tyrillä olisi yhteys Iki-Tursoon tai ne olisivat jopa sama olento. 

Mielenkiintoisena yksityiskohtana lisättäköön, että Fornjótin pojan-pojan-pojan-pojanpoika Thorrin sanotaan viettäneen Thorriblot-nimistä uhrijuhlaa. Hversu Noregr byggðist -saagassa taas kerrotaan kveenien (eli kainulaisten) viettäneen kyseistä juhlaa ja uhranneen siellä Thorrille. Kyseistä juhlaa alettiin Islannissa viettämään uudestaan 1800-luvulla ja sitä vietetään siellä edelleen Thorin kunniaksi. Thorrin isäksi mainitaan Snaer ja hänen elementikseen lumi. Suomalaisesta tarustosta taas tunnetaan taidokas keihäänkäyttäjä Iku-Tiera Nieranpoika (myös Uko-Tiera tai Hiki-Tiera), jonka elementti on runoissa hevoset, joihin myös hiki viittaa. Myös muille Fornjótin suvun nimille on löydettävissä suomenkieliset vastineet ja useat heistä mainitaankin suomalaisina kuninkaina esimerkiksi Mythologia Fennicassa. 

Kaikkien edellämainittujen hahmojen tekemiset edustavat myyttistä alkuaikaa ja maailman luomisprosessia, joka kaikessa muinaisuudessaan oli silti aina läsnä arjen tekemisissä, aivan kuten kristityilläkin viikko jakautui kuuteen työpäivään ja yhteen lepopäivään Jumalan luomisprosessin mukaisesti. Ajan saatossa jumaliksi muuttuneisiin esi-isiin samaistettiin erilaisia voimia ja heihin oli mahdollista vedota tietyntyyppistä voimaa tarvittaessa. Esimerkiksi Tapiolle saatettiin uhrata metsästysonnen takaamiseksi. Kristinuskon saatua vallan suojeluspyhimykset asettuivat hoitamaan näitä erityistehtäviä.

Iki-Turso tunnetaan myös merihirviönä ja suomeksi sana tursas tarkoitti ennen mursua, eikä mustekalaa. Varhaisina aikoina eläimillä on ollut toteeminen tehtävänsä ja suku jäsensi yhteisönsä eläimen nimellä varustetuksi klaaniksi joista se koki saavansa näin yhteisöllistä voimaa. Etenkin ylimyssuvut ottivat totemismin käyttöön ja se näkyy esimerkiksi sukuvaakunoissa. On siis mahdollista, että mursuakin on käytetty näin voimaa antavana symboliolentona. Onhan kyseessä kuitenkin jopa kaksi tonnia painava ja valtavat syöksyhampaat omaava laumaeläin, joka hurjuudessaan hakee vertaistaan. Kuitenkin, ellei Suomen rannikolle ensimmäisen Hiidenkirnun aloituspäivänä noussutta tursasta lasketa, ei itämerellä juurikaan tiedetä esiintyneen mursuja. Sen metsästys ja kauppa on kuitenkin ollut tärkeää pohjoisnorjalaisille ja Vienanmeren rannoilla sijainneelle, suomensukuiselle Bjarmian valtakunnalle, jota Novgorod alkoi verottaa 1100-luvulla. He olivat niin sanottuja ”taipaleentakaisia tšuudeja”, koska heidän luokseen piti kulkea maata pitkin. 

Vesilahdessa sijaitsevalta Kirmukarmun mäeltä löytyneen miekan ponnessa komeilee mursua muistuttava eläinhahmo, joka mahdollisesti esittää mursua eli Iki-Tursoa. Ponnen on arveltu olleen paikallista tekoa.

Tämän tyyppisiä miekanponsia on löydetty Suomesta muitakin, mutta mistään muualta niitä ei tunneta. Norjasta on kuitenkin löytynyt tyyliltään samankaltaisia kupursolkia. 

Myöhäisrautakautisia, niin sanottuja rengasmiekkoja, joihin Kirmukarmunkin miekka lukeutuu, on löytynyt Suomesta paljon. Niitä on löytynyt myös muualta Euroopasta ja ne on tulkittu päälliköiden tai kuninkaiden aseiksi. Myös niitä myöhäisempiä Ulfbert-loistomiekkoja on löytynyt eniten Suomesta ja Norjasta. Lisäksi suurin osa täkäläisistä miekoista on löytynyt maastosta, sillä Suomessa olevat haudat ovat suurilta osin avaamatta. 

Vöyristä löytynyt samantyyppinen miekanponsi.

Kirmukarmunmäeltä löytyneessä miekanponnessa esitetyt neljät kasvot muistuttavat suuresti englantilaisessa Sutton Hoo -kalmiston valtikassa esiintyviä kasvoja, joita on neljä kappaletta valtikan molemmissa päissä. Kuten Kirmukarmun miekanponnessakin, valtikan päät ovat hieman erilaisia, joten niiden voi olettaa esittävän eri henkilöitä. Tutkijat uskovat haudan ja esineistön kuuluneen rautakautiselle pakanakuninkaalle. Sutton Hoo -esineet muistuttavat tyylilltään pohjoismaisia Vendel-kauden esineitä. Ottaen huomioon, että Fornjót (Iki-Turso / Kaleva) oli viikingeille luonnonvoimien ja jättiläisten alkulähde, ehkä tämän neljä tärkeintä poikaa eli Hler (Väinämöinen / vesi), Kári (Ilmarinen / tuuli), Logi (Lemminkäinen / tuli), sekä Jökul (Joukahainen / jää), eli Kalevanpojat, ikuistettiin miekkoihin ja valtikkaan. Vastaavia kasvojen tyylipiirteitä on löydetty mm. Tanskan Mammenin kalmistosta sekä Etelä-Ruotsin Släbron riimukivestä. 

2.4 – Kalevanpojat, Kylfingit ja jatulit

Suomalaisessa ja virolainen tarusto tuntee Kalevanpojat maan muinaisina asuttajina, jättiläisinä, sankareina, kuninkaina ja kuninkaanpoikina. Heidät mainitaan myös jumalina samassa Mikael Agricolan hämäläisten jumalten luttelossa kuin (heidän isänsä) Turisas. Saamelaiset ovat nimenneet ’Kallanpoikien’ (Gállábártnit) mukaan tähdistöjä ja pitäneet heitä suksien keksijöinä. Kalevanpojat tunnetaan myös myöhemmässä, kristinuskon sävyttämässä suomalaisessa mytologiassa, usein pahoina tai arvaamattomina jättiläisinä, jotka saattoivat kaataa viljan tai metsänkin kumoon. Aiemmissa kertomuksissa kalevanpojista heidät kuvataan kuitenkin inhimillisinä sankarihahmoina. Kalevalan sankarit, kuten Väinämöinen, Ilmarinen, Lemminkäinen ja Joukahainen ovat Kalevanpoikia ja jättiläisiä, mutta myös esimerkiksi Kullervo, Hiisi, Soini ja Kihawanskoinen mainitaan nimeltä Kalevanpoikina. 

Virossa Kalevanpoikia on pidetty kuninkaanpoikina ja ylimystönä ja eräitä Viron muinaislinnoja kutsutaan Kalevanpoikien sängyiksi (Kalevipoja säng). Historiantutkija Aulis Ojan vuonna 1969 esittämän spekulatiivisen hypoteesin mukaan termi olisi alkujaan tarkoittanut ehkä yläluokkaista soturia, jotka kirkon ja vieraan vallan vastaisina raivattiin perusteellisesti uuden järjestyksen tieltä. Termi onkin voinut tarkoittaa ylipäänsä kuulumista Kalevan sukuun, oli alkuperäinen esi-isä sitten kuinka kaukana sukulinjassa tahansa. Paltamon kirkkoherra Juhana Cajanus väitti 1600-luvulla, että hän oli saanut Kainuusta tietoja, joissa Kalevanpojat näyttäytyvät historiallisina hahmoina. 

Tällaisina historiallisina hahmoina voisivat näyttäytyä niin sanotut Kylfingit, joiden kerrotaan vaikuttaneen skandinaviassa ja Venäjällä 1100-luvun alkupuolelle asti. Heitä pidetään suomalaisina ja tai suomalais-norjalaisina ja heidät mainitaan riimukivissä, islantilaissaagoissa, vanhoissa norjalaisissa runoissa, sekä bysanttilaisissa, venäläisissä ja arabialaisissa teksteissä. Muinaisslaaviksi heitä kutsutaan nimellä Kolbiagit ja viroksi nimellä Kalevid. Jotkut tutkijat, kuten John Hastings ovatkin nostaneet esille mahdollisen Kaleva-yhteyden. 

Kylfingien maata kutsuttiin nimellä Kylfingaland ja se vastasi alueiltaan aiemmin mainittua Kiovan Venäjää (Kiovan Rus). Lisäksi kylfingien ja Kiovan Venäjän valtakauden pituus vaikuttaa olleen sama, eli 800-luvun lopusta 1100-luvun alkupuolelle. Kiovan Venäjän legendaarisen perustajan Rurikin suvusta on säilynyt elossa useita haaroja ja näiden edustajille tehdyt geenitestit ovat osoittaneet, että Rurik kuului itämerensuomalaiseen N1c1-haploryhmään. Christfrid Ganander, jota sanottiin ”Lönrotiksi ennen Lönrotia”, kirjoittaa Suomen kuninkaan vallaneen koko Venäjän Kalevanpoikien kanssa ja tästä kuulemma vanhat suomalaiset yhä (kirjoitushetkellä 1700-luvulla) laulavat. Venäjällä sijaitsee myös Kalevala -niminen kylä. 

Oliko Rurik siis Kalevanpoika?

Rurikin sanotaan olleen varjagi ja Suomesta on kerätty kansansatuja, jossa mainitaan ”kuningas Varjakka” joka asuu ”Varjakanmaassa”. Varjagit olivat kuuluisia erityisesti siitä, että he palvelivat henkivartijoina Bysantin keisarin hovissa. Sanalle varjagi on kyllä keksitty mahdollinen etymologia, mutta edelliset seikat huomioon ottaen nousee väkisinkin mieleen sanojen ”varjelu” ja ”varjagi” samankaltaisuus. Vanhoissa runoissa käytetään suojelemisesta usein sanaa varjelu. 

Saagoissa kerrotaan kuinka kylfingit sotivat Harald Kaunotukkaa vastaan vielä keskiajalla pyrkiessään estämään tämän valtapyrkimykset. Lopulta Kaunotukka kuitenkin voitti ja yhdisti mm. kveenien pienkuningaskunnat yhdeksi Norjaksi.

Kalevanpoikia koskevan taruston lisäksi vielä sata vuotta sitten Peräpohjolassa (nykyään Lapissa) kerrottiin tarinoita jättiläiskansasta, joka asutti aluetta ennen saamelaisia. Jatuleiksi tai jatuneiksi kutsutusta alkuväestä on jäänyt jäljelle paikannimiä, kuten Jatuni, Jatuninselkä, Jatulinsaari ja kaksi jatulinpatsasta. Perämeren tuntumasta löytyy myös jatulin- tai jätinkirkkoina tunnettuja astronomisia megaliittirakennelmia. Lisäksi Lapista tunnetaan kenties maailman runsanslukuisin keskittymä kivilabyrintteja, joita kutsutaan jatulintarhoiksi. Jatulintarhoja löytyy ympäri maailmaa, mm. Kreikasta, mutta niiden käyttötarkoituksesta ei ole varmuutta. Kreikkalaisissa taruissa Pohjola tunnetaan nimellä Hyperborea. 

Myös skandinaavisissa jumaltarustoissa keskeisessä roolissa ovat jötunn-jättiläiset, kuten alkujättiläinen Fornjót tai Ymir. Useissa lähteissä myös jättiläisten kodin Jotunheimin mainitaan sijaitsevan Suomessa. Christfrid Ganander totesi, että ”Joter (jootit), on Suomen kansan muinainen nimi”.

”Vanhaa Ruotsiamme ja Suomeamme kutsuttiin nimellä Jotanheim, eli Jättiläisten maa, koska siellä olivat kookkaat asukkaat, jotka tuolloin olivat luuta eivätkä rustoa, verta eivätkä heraa, joiden ruumiita ei heikkous, nautinnonhimo eivätkä ulkomaiset juomat olleet tehneet naismaisiksi.”

– Christfrid Ganander 

Jatulit ja jotunit voidaankin rinnastaa jättiläisyytensä ja alkuperäisyytensä puolesta Kalevanpoikiin ja mm. asuinalueidensa puolesta kveeneihin ja suomalaisiin. Mainittiinhan alkujätti Fornjótin olleen myös Kvenlandin kuningas ja kveenien kerrottiin uhranneen Thorrille. Saamelaisissa taruissa jättiläiset tunnetaan nimellä jiehtanas ja baskeille jättiläinen oli jentilak.

Kainuun Paltamo oli Kvenlandin eli Kainuunmaan ydinaluetta ja siellä myös tiedetään asuneen paljon jättikokoisia ihmisiä. Näistä Kainuun jäteistä on olemassa paljon tarinoita ja kerrotaan esimerkiksi, että 1600-luvulla Kustaa II Adolfin aikana Turun tuomiokirkossa pidettiin näytteillä jättiläisnaisen luurankoa, jossa sitä esiteltiin ulkomaisille vieraille. Christfrid Ganander myös mainitsee Paltamon Kaleva -jättiläisen kotipaikaksi. 

Mainittakoon myös, että vastikään on myös tunnistettu uusi, homo sapiensille jopa neandertalinihmistä lähempi sukulaislaji. Tämä kylmillä alueilla elänyt ihmislaji on nimetty homo longiksi tai ”Lohikäärmemieheksi” ja sen edustajan valtava kallo viittaa suureen kokoon.

Kuten ensimmäisessä Hiidenkirnussa selvisi, perimätiedon mukaan piispa Hemming tuli 1300-luvulla siunaamaan taitavina noitina tunnettujen jatulien maita Lappiin. Tarinan mukaan jatulit suhtautuivat Hemminkiin vihamielisesti, mutta lopulta perääntyivät Kemijärven Jatulinsaareen asti, ja sinne jäljet päättyvät. Voitaneen ehkä otaksua jatuleilla tarkoitettavan tässä vaiheessa yhä pakanallisia kveenejä, joista sisämaahan vetäytyneet ”muuttuivat” lappalaisiksi. Tarkoittihan lappalainen sisämaan pyyntielinkeinoa harjoittavaa henkilöä, eikä niinkään etnisyyttä. Lisäksi Paltamon kirkkoherra Mansuetus Jacobi Fellman kirjoitti noin vuonna 1650 Kemissä käydessään tavanneensa vielä suomalaisia runolaulajia, jotka hakkasivat taidokkaalla ja omaperäisellä tavalla kuvioituja noitarumpujaan vasaroilla ja lauloivat runonlaulua ja kaatuivat sitten transsiin, eli Martti Haavion tulkinnan mukaan “lankesivat loveen”. He kertoivat olevansa ortodoksiuskoisia ja asuivat lautamökeissä, eivätkä kota-asumuksissa, kuten saamelaiset. Fellmanin kirjaamassa kuvauksessa on runsaasti suomenkielisiä sanoja; mm. arpa ja kannus, josta jälkimmäinen tarkoittaa noitarumpua. Olivatko nämä runonlaulajat kveenejä tai muinaisina aikoina Lappiin muuttaneita tai sitä vallanneita karjalaisia? Oli miten oli, viisikymmentä vuotta myöhemmin Inarin kappalaisena toiminut Gabriel Tuderus johti Kemin Lapissa 1670-luvulla väkivaltaisia noituudenvastaisia toimia ja mm. poltatti valtavan määrän noitarumpuja.

2.5 – Lohikäärme ja vendit

Lohikäärme oli Pohjolassa ennen erittäin yleinen symboliolento ja vanhimmissa lohikäärmeiden kuvissa lohikäärmeillä ei joko ole takajalkoja tai ne ovat pienet, kuten mursulla. Viikinkilaivojen keulojakin koristaneet lohikäärmeet kuvailtiin alunperin asuvan vedessä ja olevan myrkyllisiä, eikä tulta syökseviä. Kuten tiedämme, mursutkaan eivät syökse tulta, mutta hylje-eläinten sylki on niin bakteeripitoista, että niiden puremat ja sylki ovat käytännössä myrkyllisiä. Myös muinaisten jääjättiläiden eli tursaiden mainittiin saagoissa ampuvan jousillaan myrkyllisiä nuolia. Sigfridus Aronus Forsius mainitsee myös hämäläisten Turisas-jumalan aseeksi jousen. Lisäksi Martti Haavion mukaan yksi Tursas-nimellä kutsuttu uskomusolento oli tautidemoni, joka ampui sairautta aiheuttavia nuolia.

Nousiaisten kirkossa sijaitsevassa Pyhän Henrikin muistoarkussa kuvataan ensimmäistä ristiretkeä Suomeen. Ruotsalaisten lipussa on kuvattuna Tre Kronor ja suomalaisten puolella mahdollisesti Iki-Turso. Samankaltainen olento esiintyy alla olevassa vaakunassa, joka ilmaisee Baltiassa asuneiden vendien kuninkuutta. Vendejä asui aiemmin myös paljon lännempänä, mutta kristityt kuninkaat työnsivät heitä idemmäksi. He lienevät samaa väkeä kuin roomalaisten mainitsema veneti-kansa, jonka mainitaan asuneen samoilla seuduilla. Vendejä pidetään toisinaan suomensukuisina, toisinaan slaaveina. On myös esitetty, että yksi Ruotsin kruunuista kuvastaisi vendien kuninkuutta. Pakanalliset vendit olivat kuuluisia merirosvoja. He sotivat tanskalaisia ja sakseja vastaan ja heitä vastaan tehtiin ristiretkiä. Suomessa vendiä tarkoittanee sana ”venäläinen”. Venäjä on viroksi Venemaa ja sana vene on kantasuomea. Sen vastineet esiintyvät jokaisessa länsiuralilaisessa kielihaarassa. Veden taas tiedetään olevan tuhansia vuosia vanha uralilainen sana. Kiinnostavasti myös visigoottien heimon nimen sanotaan olleen yksinkertaisesti ”Vesi”.

Lähdeluettelo

https://www.narvasoft.fi/kktie/kirkarmu.html
https://www.narvasoft.fi/historia/esihistoria/vti_kris.html
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ensimm%C3%A4inen_ristiretki_Suomeen
https://fi.wikipedia.org/wiki/Novgorodin_ja_j%C3%A4%C3%A4mien_sodat
https://fi.wikipedia.org/wiki/P%C3%A4hkin%C3%A4saaren_rauha
https://en.wikipedia.org/wiki/Veliky_Novgorod
https://fi.wikipedia.org/wiki/Novgorod
https://fi.wikipedia.org/wiki/Varjagit
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Novgorodin_tuohikirjeet
https://www.sverigesradio.se/artikel/375080
https://en.wikipedia.org/wiki/Vsevolod_of_Pskov
https://ort.fi/synaksario/hurskas-vsevolod-gabriel-pihkovan-ruhtinas/
https://en.wikipedia.org/wiki/Mstislav_I_of_Kiev
Kirkinen, Heikki: Karjala idän kulttuuripiirissä
https://en.wikipedia.org/wiki/Chud
https://fi.wikipedia.org/wiki/T%C5%A1uudit
https://fi.wikipedia.org/wiki/Taipaleentakaiset_t%C5%A1uudit
https://www.kommersant.ru/doc/611986
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/viovio/136349-venalaiset-ovat-etnisia-suomalaisia/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tiet%C3%A4j%C3%A4
https://fi.wikipedia.org/wiki/H%C3%A4me
Ahonen, Harri: Muinaislinnat ja linnavuoret: historiallisia retkikohteita.
https://fi.wikipedia.org/wiki/H%C3%A4m%C3%A4l%C3%A4iset
https://aineistot.finlit.fi/exist/apps/skvr/main/skvr06500010.xml?action=search&odd=teipublisher&view=div#2.4.2.2.3
https://www.narvasoft.fi/kalevanpojat/rengasmiekat.html
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ulfberht-miekka
https://www.narvasoft.fi/kalevanpojat/ulfberht.html
Suvanto Seppo: Knaapista populiin. Helsinki: SKS, 1987.
https://en.wikipedia.org/wiki/Fornj%C3%B3t
https://fi.wikipedia.org/wiki/Iku-Turso
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kave
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tyr
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hyljek%C3%A4si
https://en.wikipedia.org/wiki/Vendel_Period
Ganander, Christfrid: Mythologia Fennica
https://fi.wikipedia.org/wiki/J%C3%A4%C3%A4j%C3%A4ttil%C3%A4iset
https://en.wikipedia.org/wiki/Yngling
https://www.germanicmythology.com/FORNALDARSAGAS/FundinnNoregrChappell.html
https://fi.wikipedia.org/wiki/Fornj%C3%B3trin_suku
https://www.narvasoft.fi/kalevanpojat/sources/HversuNoregr.html
https://en.wiktionary.org/wiki/Reconstruction:Proto-Germanic/kuningaz
https://en.wikipedia.org/wiki/Finfolk
https://www.narvasoft.fi/kalevanpojat/maailman_synty.html
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kaleva_(kansanperinne)
https://www.britishmuseum.org/collection/object/H_1939-1010-160
https://www.ts.fi/kulttuuri/1073962775
https://en.wikipedia.org/wiki/Logi_(mythology)
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lemmink%C3%A4inen
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hiisi
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalevalan_maa
https://www.narvasoft.fi/kalevanpojat/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalevanpoika
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Kylfings
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kylfingit
https://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4in%C3%A4m%C3%B6inen
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ilmarinen
https://fi.wikipedia.org/wiki/Joukahainen
https://fi.wikipedia.org/wiki/Siirtolohkare
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hiidenkiuas
https://www.narvasoft.fi/kalevanpojat/sources/pronssikauden_esineet.html
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tiet%C3%A4j%C3%A4
https://fi.wikipedia.org/wiki/Harald_Kaunotukka
https://www.ruijan-kaiku.no/kveenit-hallitsivat-norjaa-saagoissa/
https://en.wikipedia.org/wiki/Kvenland
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kveenit
Julku, Kyösti: Kvenland – Kainuunmaa
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jatulit
https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/merkilliset_jatulintarhat
https://yle.fi/uutiset/3-8782626
https://fi.wikipedia.org/wiki/J%C3%A4tinkirkko
https://en.wikipedia.org/wiki/Fornj%C3%B3t
https://fi.wikipedia.org/wiki/Daniel_Cajanus
https://fi.wikipedia.org/wiki/Louis_Moilanen
https://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4in%C3%B6_Myllyrinne
https://en.wikipedia.org/wiki/J%C3%B6tunn
https://en.wikipedia.org/wiki/Jentil
https://www.theguardian.com/science/2021/jun/25/massive-human-head-in-chinese-well-forces-scientists-to-rethink-evolution
https://en.wikipedia.org/wiki/Homo_longi
Pohjolan Leijona: Kustaa II Adolf ja Suomi 1611–1632, Mirkka Lappalainen
Suomalainen kansanusko, Risto Pulkkinen
Historian suursanakirja, Kaisu-Maija Nenonen, Ilkka Teerijoki
Suomen Kansan Vanhat Runot, 130. Pomarkku. Lindgren. n. 238. -29/11 92.
http://historia.rovaniemi.fi/historia/roi14-17.pdf
http://www.kirjastovirma.fi/henkilogalleria/Gullst%C3%A9n_Pehr
https://fi.wikipedia.org/wiki/Bjarmia
https://en.wikipedia.org/wiki/Longship
Suomen kansan Vanhat Runot, I 4:807
Suomen kansan muinaisia loitsurunoja, Elias Lönnrot 1880
https://en.wikipedia.org/wiki/Domalde
https://fi.wikipedia.org/wiki/Varjakainen
https://en.wikipedia.org/wiki/Sn%C3%A6r
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tiera
https://aineistot.finlit.fi/exist/apps/skvr/main/skvr12185530.xml?view=div&odd=teipublisher
https://aineistot.finlit.fi/exist/apps/skvr/main/skvr12173560.xml?view=div&odd=teipublisher
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pyh%C3%A4n_Henrikin_sarkofagi
https://en.wikipedia.org/wiki/Wends
https://en.wikipedia.org/wiki/Vends_(Livonia)
https://www.suomisanakirja.fi/vene
https://kotus.fi/sana/vesi/
https://areena.yle.fi/podcastit/1-4167862
https://en.wikipedia.org/wiki/Vistula_Veneti