Hiidenkirnu

Hiidenkirnu V viitekehys

Kalevalan maailma on murroksessa, sillä kristinusko on alkanut levitä kohti Pohjolaa. Vaikutteita tulee sekä Itä- että Länsi-Roomasta ja kääntyneet kuninkaat levittävät aatetta piispojen kanssa. Monet kuningassuvut ovat ainakin nimellisesti kääntyneet uuteen uskoon ja ajatuksia ristiretkistä lämmitellään.

Sisällysluettelo

• 1 Osapuolet
  • 1.1 Ruotsi / Sveariki
  • 1.2 Kainuunmaa / Kvenland
  • 1.3 Vuojola / Gotlanti
• 2 Historiallinen tausta
  • 2.1 Anund ja Ruotsi
  • 2.2 Suomi
  • 2.3 Kvenland
  • 2.4 Itämeren saaret
  • 2.5 Arkeologiaa
• 3 Kalevanpojat ja Iki-Turso
  • 3.1 Kylfingit ja jatulit
  • 3.2 Kainuun jätit
  • 3.3 Iki-Turso ja Fornjót
  • 3.4 Lohikäärme ja vendit
• 4 Loppusanat

Osapuolet

Vuosi 1056, heinäkuu,
Kalanti, Suomi

Prinssi Anundin sotajoukko on noussut maihin, mutta kohdannut kovan vastuksen. Satakunnan kuningas Kurki on ehtinyt valmistautua hyökkääjien tuloon ja Anund on menettänyt miehiä väijytyksessä. Ruotsalaiset ovat kuitenkin edenneet sisämaahan, mutta heidän lähteestä juomansa vesi on paljastunut myrkytetyksi, ja paljon miehiä on sairastunut ja kuollut. Nyt aiemmassa yhteenotossa harventunut satakuntalaisten sotajoukko on saanut vahvistuksia ja etenee Kurjen johdolla jälleen kohti ruotsalaisia. Kalannissa on myös käymässä aseistettu kauppiasretkikunta Vuojolasta, jonka molemmat osapuolet yrittävät saada puolelleen tuleviin taisteluihin. He ovat kuitenkin tulleet paikalle ennen kaikkea rikastumisen toivossa.

1.1 Ruotsi / Sveariki

Ruotsin ensimmäinen kristitty kaupunki Sigtuna sijaitsee suuren Mälarinjärven rannalla. Sieltä käsin Kuningas Emund Vanha verottaa Svean- ja Götanmaata, Ruotsin pohjoisempien osien pysyessä kainulaisten ja lappalaisten hallinnassa. Uppsalassa pidetään vielä pakanallisia menoja, mutta kristittyjen valta on voimakkaassa kasvussa. Emund on Ruotsin ensimmäisen kristityn hallitsijan, Olavi Sylikuninkaan poika. Emund kasvoi kuitenkin äitinsä suvun parissa Ruotsin ulkopuolella ja omaksui kristinuskon huonosti. Häntä pidetään itsepäisenä kuninkaana ja hän onkin ajautunut riitoihin saksalaisen Bremenin kirkon kanssa. Tämä voimakas hiippakunta on perustettu jo vuonna 789 ja on yksi katolisen kirkon neljästä keskusyksiköstä. He ovat antaneet Emundille lisänimen slemme, paha. He eivät esimerkiksi hyväksy hänen englantilaista lähetyspiispaansa Osmundia, jonka he väittävät olevan liian salliva pakanallisten käytäntöjen suhteen. He haluaisivat myös hänen suosivan saksalaista hiippakuntaa englantilaisen sijaan.

Kuningaskuntaa piinaa kuivuus ja sadon pelätään epäonnistuvan pahasti. Mahtiansa kasvattaakseen Emund on päättänyt järjestää sotaretken Kvenlandin eteläosaan, Finlandiin. Retken johtajaksi hän on määrännyt poikansa Anundin. Tämän velipuoli Invgar oli kuuluisa ja kauas matkannut sotapäällikkö, joka menehtyi retkillään. Talonpoikien lisäksi mukaan lähtee papistoa, sillä paavi haluaa alistaa vanhat ja vauraat Kven- ja Finlandin kuningaskunnat valtansa alle. Piispa Osmund on lähtenyt mukaan sotaretkelle, sillä hän haluaa miellyttää paavia ja perustaa maan ensimmäisen kirkon. Papit väittävät maan olevan raakalaisten lisäksi täynnä amatsoneita eli naissotureita ja tämän johdosta paavi on keksinyt alueille jo uuden nimenkin: Marian maa. Retkeä motivoi myös kosto; ovathan idän pakanat tehneet Ruotsiin jo monen monta ryöstö- ja hävitysretkeä. Toistaiseksi pääkaupunki Sigtuna on kuitenkin pysynyt turvassa.

Suomalaisten tapaan ruotsalaiset tietävät olevansa Kalevanpoikia eli polveutuvansa Suomen ja Kainuun kuningas Fornjótista ja tämän jälkeläisistä. Skaldilaulajat laulavat yhä vanhoista kuninkaista ruotsalaisissa kartanoissa ja suvut ovat ylpeitä suomalaisista esi-isistään. Uusi aika on kuitenkin koittamassa ja useat kristityiksi kääntyneet Pohjolan hallitsijat eivät enää tunnusta Kalevanpoikien valtaa, vaan haluavat raivata nämä tieltään. Myös vanhojen jumalien tehtäviä on alettu siirtää kristillisille pyhimyksille ja skaldien laulamille sankarirunoille pyritään antamaan kristillinen sisältö. Monet Emundin alamaiset kuitenkin vastustavat uutta uskoa ja yrittävät pitäytyä vanhoissa tavoissaan.

1.2 Kainuunmaa / Kvenland

Kvenland eli Kainuunmaa kattaa valtavan alueen, jolla sijaitsee useita kuningaskuntia niin pohjoisessa kuin etelässä. Lännessä se rajautuu Hålogalandiin ja kainulaiskuningas Norrin perustamaan Norjaan, idässä taas Karjalaan. Se pitää sisällään Hämeen, Satakunnan ja Pirkanmaan alueen ja käsittää myös Pohjanmaan- ja pohjoisen Kainuunmeren rannikon, Ruijan sekä Pohjois-Ruotsin. Etelässä sijaitseva Suomi eli Finland tarkoittaa yleensä Varsinais-Suomen aluetta, mutta käsitteet vaihtelevat. Kvenlandin asukkaita kutsutaan kainulaisiksi, mutta alueesta riippuen heistä käytetään myös muita nimityksiä kuten suomalaiset, hämäläiset tai tšuudit.

Finland ja Kvenland ovat molemmat Iki-Tursona tunnetun Kaleva-jättiläisen perustamia muinaisia kuningaskuntia, joiden hallitsijat pitävät itseään edelleen hänestä polveutuvina Kalevanpoikina- ja tyttärinä. He vastustavat roomalaista vaikutusta, mutta tekevät silti kauppaa ja kulttuurinvaihtoa moneen suuntaan, kuten esimerkiksi Saksaan, Venäjälle, Viroon ja Liivinmaalle. Kristinusko ei ole heille täysin vierasta ja Saksan ja Venäjän kautta on tullut jo kauan roomalaisia kristillisiä vaikutteita.

Perinteisten uskomusten mukaan Kaleva hallitsee maata ja ensimmäiset Kalevanpojat eli Väinämöinen, Ilmarinen, Lemminkäinen, sekä Ilmarisen poika Joukahainen hallitsevat vettä, ilmaa, tulta ja jäätä. Pohjoisen pakanakuninkaat palvovat heitä, mutta myös monia muita esi-isiään jumalina. Tarpeeksi ansioituneen sankarin on mahdollista itsekin nousta jumalten joukkoon. Pakanoiden keskuudessa naisten asema on vielä vahva ja onpa kuultu naispuolisista sotapäälliköistäkin. Ryöstöretkistä varoittamiseen käytettyjen merkkitulien ansiosta maan rannikko tunnetaan “Roviorannikkona”. Sinne suuntautuneet sotaretket ovat usein epäonnistuneet. Nimi viittaa rannikoilla ja merellä pidettyihin merkkituliin, joita kutsutaan vainovalkeiksi tai pohjoisessa tottotuliksi. Niiden tarkoitus on varoittaa vaarasta etukäteen. Useat Pohjolan päälliköt tekevät maahan kuitenkin rauhanomaisia, myös finnferth-nimellä tunnettuja retkiä, joilla he pyrkivät viisastumaan, selvittämään tulevaisuutensa tai jopa löytämään itselleen suomalaisen morsiamen.

Maan asukkaat tunnetaan sotaisuudestaan, mutta myös pelätyistä taikakeinoistaan, kuten myrkyistään ja kyvystään nostattaa myrskyjä. He myös käyvät kauppaa taioillaan, esimerkiksi merelle lähtevä voi ostaa heiltä myötätuulta purjeisiinsa avaamalla loitsittuja solmuja. Mitä enemmän solmuja avataan, sitä hurjemmat tuulet ne tuovat purjehtijalle. Sanaa “solmu” käytetään myös ilmaisemaan laivan nopeutta. Taikasolmujen lisäksi he vetoavat matkanteossa Ilmariseen, joka suo turvallisen matkan ja navakan tuulen purjeisiin.

1.3 Vuojola / Gotlanti

Gotlanti on myös yksi Kalevan perustamista muinaisista kuningaskunnista. Sen nimi on suomeksi Vuojola tai Vuojonmaa ja se on edelleen voimakas alueellinen valta. Saarelle on muuttanut myös paljon ruotsia ja venäjää puhuvia asukkaita. Useat saaren asukkaista ovat vauraita kauppiaita ja sotureita, mutta heidän mahtinsa on viime aikoina heikentynyt. Tärkeä liittolainen ja kauppakumppani Birka on romahtanut ja valta siirtynyt kristittyyn Sigtunaan. Nyt myös Gotlanti on joutumassa Sigtunan verotuksen alle. Asukkaista monet ovat jo kristittyjä, mutta hyvin nimellisesti. He päättävät kuitenkin omista asioistaan ja käyvät laajasti kauppaa koko Pohjolan alueella. Ruotsalaisten ja suomalaisten kanssa he ovat perinteisesti käyneet esimerkiksi asekauppaa ja erityisesti “Tamma-Karjalasta” tuodut erinomaiset hevoset kiinnostavat heitä kovasti.

Vuoden 1888 englanninkielisessä Kalevalassa kuvatut mies ja nainen.

Historiallinen tausta

Seuraavissa osioissa perehdymme tarkemmin viitekehyksemme historialliseen taustaan. Rautakauden yhteiskunnan täsmällisempi sisältö on tavoitettavissa ainoastaan päättelemällä nykypäivään asti säilyneistä muinaismuistoista, muinaisrunoista, asiakirjoista jne. Vaikka materiaalia on paljon, johtopäätösten tekeminen siitä on vaikeaa ja tulkinnanvaraista. Monet tarkemmat tiedot tuhannen vuoden takaisista sankareista, näkemyksistä ja tapahtumista ovat eri tapahtumien tuloksena hämärtyneet ja kadonneet. Historian professori Erkki Lehtisen mukaan unohtumisen syynä ei ole ollut ainoastaan luonnollinen muistin heikkeneminen, vaan myös 1000-luvulla alkanut tietoinen ja järjestelmällinen muinaissuomalaisen kulttuurin tuhoaminen, mihin myös myöhemmin Mikael Agricolan toiminta tähtäsi. Vakavin ja tietoisin suomalaisen menneisyyden tuhoaminen tapahtui 1600-luvulla alkaneessa ruotsalaistamisaallossa, jossa tuhottiin suuri määrä Suomen varhaishistoriaan liittyvää tietoutta. Ruotsin vaikutus Suomeen on myös paljon myöhempää kuin ruotsalaisvaltaa myötäilevä tutkimus ja kirkko on antanut ymmärtää. Esimerkiksi Henrik Gabriel Porthan oli sitä mieltä, että Suomen loi vasta Ruotsi ja jokainen Ruotsin asemaa heikentänyt asiakirja tai näkemys pyrittiin tuhoamaan Ruotsin suurvalta-ajalla. Suomen ja suomalaisten merkitys Pohjolassa on kuitenkin valtava. Professori Milton Nunezin mukaan geneettiset suomalaiset ovat asuttaneet Suomea heti jääkauden jälkeen. Samaa mieltä on kulttuuriantropologian professori Matti Sarmela, jonka mukaan suomalaiset ovat alueen alkuperäisväestö ja kulttuurimme on Euroopan vanhin. Tästä linkistä voit katsoa edellämainittujen professoreiden, sekä kahden muun professorin ja kielentutkijan käymän keskustelun Suomen esihistoriasta.

2.1 Anund ja Ruotsi

Tuhatluvun puolivälissä Svean kuninkaaksi nousi Emund Vanha velipuolensa Anund Jakobin jälkeen. Hän kuului Munsön ja Ynglingin sukuun ja asui Sigtunassa, jonka lähteestä riippuen oli perustanut joko Erik Voittoisa tai Olavi Sylikuningas. Sigtuna sijaitsi suuren Mälarinjärven rannalla, lähellä nykyistä Tukholmaa. Merenpinnan ollessa ennen korkeammalla järvi oli Itämeren lahti. Sigtuna oli Ruotsin ensimmäinen kristitty kaupunki ja se oli kasvanut vauraaksi entisen valtakeskuksen Birkan kustannuksella. Vaikka Sigtunassa oltiin jo nimellisesti kristittyjä, Adam Bremeniläisen kuvauksen mukaan Uppsalassa olisi kuitenkin vielä tällöin pidetty pakanamenoja, kunnes temppeli tuhottiin noin vuonna 1080. Ruotsin kristillistäminen saatiinkiin päätökseen vasta 1100-luvulla.

Emundin pojan Anundin arvellaan tehneen lähetyshenkisen sotaretken Suomeen, todennäköisimmin Kalantiin. Arkeologi Juhani Rinne arvelee, että Agricolan mainitsemat Kalannin ruotsinkieliset ”luotolaiset” voisivat olla Anundin retken aikoihin Suomeen saapunutta väkeä. Tutkija Mikko Heikkilän mielestä Kalanti-nimi palautuisi Kalevaan ja viittaisi näin Kaleva-jättiin ja Kalevanpoikiin. On hieman tulkinnanvaraista, tulisiko Kalannin alue laskea osaksi vanhaa Kvenlandia vai Finlandia ja onko määrittelyllä käytännön merkitystä.

Sotaretkestä kerrotaan Adam Bremeniläisen vuonna 1075 kirjoittamassa teoksessa Gesta Hammaburgensis Ecclesiae Pontificum. Adam kuvailee maan sijainnin ja kutsuu sitä Naisten Maaksi, Terra Feminarium. Tämän on tulkittu viittaavan Kvenlandiin, sillä sanat kven ja monet naista tarkoittavat sanat ovat hyvin samankaltaisia, esimerkiksi muinaisenglannin cwen ja muinaisnorjan kvenna, joista juontuu myös kuningatarta tarkoittava sana queen. Maan nimityksen Adam sanoo tulevan siitä, että siellä asuu naissotureita eli amatsoneita. Pohjolan pakana-ajan yhteiskuntien arvellaan olleen huomattavasti tasa-arvoisempia, kuin myöhemmät kristityt yhteiskunnat, sillä naiset ovat niissä voineet toimia myös soturin ja päällikön rooleissa.

Adam kertoo edelleen, kuinka ruotsalaisten sotaretki epäonnistui, kun paikalliset surmasivat Anundin ja tämän koko sotajoukon myrkyttämällä heidän käyttämänsä lähdeveden. Adamin mielestä tämä oli taivaallinen rangaistus kuningas Emund “Pahan” synneistä. Emundissa Bremenin kirkkoa arvellaan häirinneen ainakin tämän tapa suosia englantilaista hiippakuntaa saksalaisen sijaan. Anund on retkensä jäljiltä jäänyt mahdollisesti paikannimistöön, esimerkiksi tärkeän keskuspaikan Vesilahden (entinen Vesaniemi) kirkonkylässä on paikannimi Anunki. Anundi ja Anunti ovat myös sukunimiä Suomessa. Anundin on arveltu kuolleen vuonna 1056 ja samana vuonna Ruotsia koetteli historiallinen nälänhätä. Kuningas Emundin taas sanotaan kuolleen noin 1060. Ior Bockin mukaan Emund olisi tehnyt pakanahenkisen itsemurhan kaatumalla, eli hyppäämällä surmakalliolta vuonna 1061. Kuitenkin, kuten yleensä Bockin tapauksessa, tieto jää varmistamatta.

Ruotsin kuninkaiden kerrotaan polveutuvan suomalaisesta kuninkaasta Snaer (Niera) Vanhasta, jonka tyttären Ruotsin kuningas Vanlande nai. Ruotsin kuningas Visbur oli heidän poikansa ja hänestä polveutuvat Ruotsin legendaarinen kuningassuku Ynglingit. Tästä “muinais-jätin” dynastiasta polveutuvat myös lukuisat muut pohjolan kuninkaat, mm. Skotlannin Robert Bruce. Suomella on ollut Ruotsin historiaan suuri vaikutus, jota ei professori Timo Leisiön mukaan kuitenkaan usein Ruotsissa nähdä, vaikka se olisi helposti nähtävissä osaavan henkilön toimesta. Esimerkiksi professori William R. Shepherdin mukaan vielä keskiajalla Ruotsin pohjoispuolisko on ollut osa Kvenlandia. Myös Mälarinjärven ympäristön ensimmäisen vuosituhannen arkeologinen aineisto sisältää paljon suomalaistyyppisiä esineitä. Keski-Ruotsissa Hälsinglandissa oli esiroomalaisajalla asuinpaikkoilla kivikehärakaennelmia, jotka muistuttivat Kemijärveltä ja Pohjanmaalta löytyneiden asuinpaikkojen kivikehärakennelmia.

Timo Leisiön ja ruotsalaisen tutkija Ove Bergin mukaan Ruotsin riimukivissä on suomen kielen sanoja. Bergin mukaan aiemmin arvoituksellisiksi jääneiden sanojen merkitys selvisi suomen kielen kautta. Havainnot on julkaistu kirjassa Runsvenska, svenska finska – Riimukivien ruotsi suomi. Skandinaavista kielentutkimusta on myös arvosteltu siitä, että useat sen tutkijat eivät osaa suomea tai saamea, tehden heistä epäpäteviä. Suomen kielessä onkin enemmän “muinaisgermaanisia” sanoja alkuperäismuodossaan kuin missään muussa kielessä. Myös venäjän kielessä on arveltu olevan enemmän suomea kuin yleisesti tiedetään. Esimerkiksi sana tappara eli taistelukirves on tulkittu lainatun venäjän kielen sanasta tabar, mutta sana tappaa tulee proto-uralilaisesta sanasta tappa. Tappara tappaa?

2.2 Suomi

Emme tiedä Kalantia tai Satakuntaa vuonna 1056 hallinneen kuninkaan nimeä, mutta tapahtumaamme nimesimme hänet Kurjeksi, sillä tarunhohtoisen pirkkalaispäällikkö Matti Kurjen isoisän kerrottiin olleen koko Satakunnan kuningas. Matti Kurjen arvellaan eläneen 1200-luvulla ja Kurki-nimi voi olla hyvinkin vanhaa perua.

Tutkimusten mukaan rautakauden Suomi ei ole ollut eristyksissä, vaan osa laajempia taloudellisia ja sosiaalisia verkostoja. Myös historiallisissa lähteissä Suomi on aivan jotain muuta kuin etäinen provinssi. Ruotsalainen historioitsija Ericus Olai mainitsee 1470-luvulla Suomen olleen ennen itsenäinen kuningaskunta. Skandinaavisissa muinaissaagoissa luetellaan runsaasti suomalaisia kuninkaita ja myös arkkipiispa Johannes Magnus kuvaa Suomen menneisyyttä irrallaan Ruotsista, itsenäisenä kansana.1500-luvulla eläneen Ruotsalaisen professorin Johannes Messeniuksen mukaan Suomi on entinen kuningaskunta. Hän ja 1700-luvulla elänyt kansanperinteiden keräilijä Cristfried Ganander mainitsevat myös suomalaisten periytyvän alkukuningas Tuiskosta (myös nimellä Tuisto ja Thuiskon), joka mainitaan myös skyyttien legendaariseksi kuninkaaksi. Messeniuksen mukaan Tuiskon valtakunnan “itäiset osat” ulottuivat Saksista Tornioon saakka. Cornelius Tacitus mainitsee Tuiskon myös germaanien legendaariseksi kuninkaaksi ja se on piirteiltään samastettu skandinaaviseen alkujätti Ymiriin. Arabialainen maantietelijä Al-Idrisi taas mainitsee vuonna 1154 Fmrk- ja Tbst-nimiset maat (‘Finmark’, ja ‘Tavast’), joiden on arveltu tarkoittavan Suomea ja Hämettä. Hän kertoo ‘Fymarkin’ kuninkaalla olevan maaomistuksia Jäämeren suunnalla.

Kartografi Olaus Magnuksen 1500-luvulla tekemässä kartassa Carta Marinassa Suomi on “Finlandia vel Finningia olim regnum” eli Suomen muinainen kuningaskunta. Olaus Magnus sanoo kirjassaan Pohjoisten kansojen historia myös suomalaisten olevan Pohjolan sotaisin kansa. Hän kehuu myös suomalaisten hiihtotaitoja ja sanoo heidän olevan parhaita jousiampujia Norjan Telemarkilaisten ohella. Kuningas on vanha itämerensuomalaisten kielten sana, jonka vastine on muinaisgermaaninen sana kuningaz ja esimerkiksi saksan kielen könig, ruotsin kung ja englannin king ovat sanan johdannaisia.

2.3 Kvenland

Muinainen Kvenland on käsittänyt valtavan alueen Fennoiskandian ja mahdollisesti myös Venäjän alueella. Maa ja sen asukkaat mainitaan useissa historiallisissa lähteissä. Roomalainen historioitsija Cornelius Tacitus mainitsee vuonna 97 skandinaaveja muistuttavan Sitones- “germaaniheimon”, jonka on ajateltu tarkoittavan kveenejä. Historiallisissa lähteissä germaanin määritelmä on epäselvä ja Tacitus määrittelee heidät pohjoisen ihmisiksi, jotka käyttivät kilpiä ja asuivat hirsitaloissa, siinä missä viereiset sarmaatit olivat liikkuvampaa hevoskansaa. Suomalaisella ja germaanisella muinaiskulttuurilla onkin todella paljon yhteistä, mm. tapa juoksuttaa pappeja puiden ympäri rangaistuksena pakanallisten lehtojen turmelemisesta.
Kveenit löytyvät myös aiemmin mainitusta Olaus Magnuksen 1500-luvun kartasta Pohjois-Ruotsista nimellä “berkara kvenar”. Kveenit ovat asuttaneet myös nykyistä Lappia ja suomalaisille tyypillinen kaskikulttuuri on alkanut Rovaniemellä jo pronssikaudella, vuosina 750-530 eaa. Rovaniemeltä on löytynyt myös 2 000 vuotta vanhoja masuuneja, joissa rauta valmistettiin paikallisesta suo- tai järvimalmista puuhiilen avulla. Nykyään kveeneistä puhuttaessa yleensä tarkoitetaan Norjaan 1800-luvulla muuttaneita suomalaisia ja heidän jälkeläisiään, mutta saagoissa Kvenland, Finland ja Gotland tunnetaan vanhoina kuningaskuntina, jotka ovat “Fornjótin” perustamia. Nimi Fornjót tarkoittaa muinaista jotunia eli jättiläistä. Piirteiltään hahmo vastaa pitkälti Iki-Tursoa, Kalevaa ja Ymiriä. Sanoina Ymirillä ja Jumilla (Jumala) voi myös olla yhteys. Fornjótin kerrotaan olevan jääjättiläinen eli huurretursas ja Suomen Jotunheim, jättiläisten maa.
Muinais-Norjan tarustoissa kerrotaan Norjan muinaisten kuninkaiden polveutuneen Suomen ja Kainuun kuninkaan Thorrin pojista Norrista ja Gorrista. Näistä tapahtumista kerrotaan Orkneyinga- ja Hversu Noregr byggðist (Miten Norja rakennettiin) -saagoissa. Kvenlandiin ja sen kuninkaisiin on perehtynyt mm. professori Kyösti Julku ja hänen mukaansa ainakin kveenikuningas Faravid on kiistatta historiallinen henkilö. Faravid on todennäköisesti skandinaavinen käännös nimestä Kaukomieli tai Kaukamoinen. Muun muuassa paikannimistöstä on pääteltävissä, että Suomen etelä- ja länsisuomalainen myyttiaineisto on ollut samankaltaista kuin Karjalassa ja se siirtyi sinne muinaisrunojen muodossa kristinuskon saatua lopulta vallan alueella.

2.4 Itämeren saaret

Hampuri-Bremenin arkkipiispa Adalbert lähetti piispa Hiltin eli Johanneksen “Itämeren saarten” lähetyspiispaksi tuhatluvun puolivälissä. Historian tutkija Seppo Suvannon mukaan Hilti on voinut toimia ainakin Gotlannissa ja Ahvenanmaalla. Ahvenanmaalta on tuolloin ollut muuttoliikettä Satakuntaan ja sen asutus on alunperin suomenkielistä. Adam Bremeniläinen kuvailee kuitenkin vuonna 1075 Gotlannin ja muidenkin itämeren saarten olevan “täynnä raakalaisia” ja että niihin matkustamista tulisi välttää. Todennäköisesti alue on enimmäkseen säilyttänyt itsenäisyytensä ja kristinusko on ollut varsin nimellistä. Tässä vaiheessa gotlantilaiset ovat kuitenkin maksaneet jo jonkinlaista veroa Ruotsille. He kävivät kuitenkin edelleen kauppaa pakanoiden kanssa ja säilyttivät vilkkaat kauppayhteydet esimerkiksi Satakuntaan. Vuonna 1229 paavi Gregorius IX yritti bullallaan kieltää gotlantilaisia käymästä suomalaisten kanssa hevos- tai asekauppaa. Erityisesti “Tamma-Karjalan” hevoset kiinnostivat heitä. Suomalais-ugrilaisen kansantieteen professori U.T Sireliuksen mukaan parhaat hevoset kasvatettiin Karjalassa, Savossa ja Hämeessä ja niitä myytiin keskiajalla ympäri Eurooppaa, jopa laivalasteittain.

Myös Ruotsissa kristinusko on tässä vaiheessa ollut vielä hyvin nimellistä. Vanhimmissa lähetysohjeissa korostettiin joustavuutta. Pakanallisia pyhäköitä ja menoja ei aluksi edes pyritty hävittämään, vaan niille pyrittiin antamaan uusi kristillinen sisältö. Pakanallinen runous käännettiin palvelemaan kristillisiä tarkoitusperiä. 1100-luvulla tultaessa tulkinta jyrkkeni: kaste oli otettava tai oli kuoltava.

2.5 Arkeologia

Suomesta tunnetaan paljon seppämyyttejä, kuten Seppo Ilmarinen ja Vuolinkainen, joka on mahdollisesti sama kuin germaanisen mytologian Vǫlundr (Wayland the Smith). Takominen on myös yleinen muinaisrunojen aihe. Suomessa vallitsi rautakaudella omintakeinen metalliesinekulttuuri ja maasta on löytynyt runsaasti mm. erittäin taidokkaalla tavalla valmistettuja miekkoja, joista osa on ollut myös huomattavan suuria ja painavia. Toinen miekoista taas on maailman pisin koskaan löydetty yhden käden keskiaikainen miekka. Vanhemman miekan terä on kärjestä ollut vain millin paksuinen ja sellaisen valmistus vaatii erittäin suurta taitoa. Löytö oli maailmalla sensaatio ja siitä kiinnostuttiin suuresti esimerkiksi Japanissa ja Iso-Britanniassa. Miekkamestari Paul Macdonald Edinburghista sai tehtäväkseen valmistaa Janakkalan miekoista kopiot brittiläiseen dokumenttisarjaan The Medieval Dead, jonka Janakkala-jaksoa britit kävivät kuvaamassa miekkamiehen löytöpaikalla. Sarja järjesti Paul Macdonaldille matkan Suomeen kansallismuseoon tutkimaan miekkoja. Jakso on katsottavissa tästä linkistä.

Miekka oli aikanaan esine, joka kertoi kantajansa vauraudesta ja korkeasta statuksesta. Suomesta miekkalöytöjä on tiedossa lähes 700. Suomi oli rautakaudella merkittävä asemahti ja mm. suomalaiset palkkasoturit kulkivat sotimassa Manner-Euroopassa. Rautakautisia, niin sanottuja rengasmiekkoja, on löytynyt Suomesta paljon. Niitä on löytynyt myös muualta Euroopasta ja ne on tulkittu kuninkaiden tai päälliköiden aseiksi. Niitä myöhäisempiä Ulfbert-loistomiekkoja on taas löytynyt eniten Norjasta ja Suomesta. Lisäksi suurin osa Suomen miekoista on löytynyt maastosta, sillä täällä olevat haudat ovat suurilta osin avaamatta, esimerkiksi Euran kuninkaanhauta, jonne kansanperinteen mukaan on haudattu kuninkaita pronssikaudelta lähtien. Se on halkaisijaltaan noin 45 metriä leveä ja yksi pohjoismaiden suurimpia. Sitä ei kuitenkaan aiota avata, vaan Museovirasto katsoo tehtäväkseen niittää heinää alueelta. Tutkimattomia röykkiöhautoja arvellaan olevan pelkästään rannikolla noin 10 000. Arkeologit eivät Suomessa myöskään ehdi käymään kuin harvoilla ja valituilla löytöpaikoilla. Lisäksi miekkoja, taistelukirveitä, keihäitä ja muita aseita sekä mm. hopea-aarteita on läjäpäin yksityisten harrastajien kokoelmissa julkisuudelta piilossa. Tämän tiedämme tosiasiaksi, sillä olemme itse nähneet ja pitäneet käsissämme näitä esineitä.

Metallinetsintäharrastajat kaivavat Suomesta esiin todella paljon muinaisesineitä ja näistä läheskään kaikki eivät päädy museovirastolle kehnon korvauksen vuoksi. Esineitä päätyy myös salaa ulkomaille, sillä ne voivat olla hyvinkin arvokkaita. Museovirastolla ei myöskään ole aikaa tai resursseja konservoida kaikkia esineitä, jolloin niitä päätyy hävitykseen. Olisikin syytä pohtia asenteen muutosta ja resurssien lisäystä.

Liedosta löydettiin 1800-luvulla kullattu kruunu, jonka on kuvausten perusteella arveltu olleen jonkinlainen rautakautinen votiivikruunu. Se viittaisi huomattavaan vaurauteen ja mahtiasemaan, eikä muita kruunuja ole löydetty muualta pohjoismaista. Esine valitettavasti myytiin ja sulatettiin.

Liedosta on löytynyt myös hopeinen, vuosille 1100-1200 ajoitettu sormus jossa kuvataan kruunupäinen ja parrakas kuningas. Aurajokea vartioinut Liedon linna eli Vanhalinna on myös löydöiltään Suomen rikkain muinaislinna.

Espanjan Toledosta löytynyt loistelias visigoottien votiivikruunu.

Yllä Suomessa 1000-luvun puolivälissä lyöty hopearaha, jossa on kruunupäinen, suomalaista X-tyypin miekkaa pitävä kuninkaan hahmo. Samanlaisia rahoja on löydetty Suomesta useita. Ne ovat osittain jäljitelmiä bysanttilaisista miliaresion-kolikoista. Kuvan kolikko on löytynyt nykyisen Turun alueelta, Maarian Saramäestä.

Varhainen esimerkki mahdollisesta kuninkaanhaudasta on Laitilan Soukaisten röykkiöhauta 200-luvulta. Turun yliopiston arkeologian professori Unto Salo tulkitsi sen saagoissa mainitun kveenikuningas Thorrin haudaksi. Euran Käräjämäen 500-luvulle ajoitetusta haudasta löytyi vainajan pään alta hioinkivi, jonka on tulkittu viittaavan vainajan korkeaan asemaan. Englannissa Sutton Hoon laivahaudasta löytynyt vastaavanlainen miekanhioin on tulkittu kuninkaan valtikaksi. Myös Suomesta tunnetaan laiva- ja venehautauksia, joskin orgaaninen aines säilyy huonosti Suomen happamassa maaperässä. Kansanrunoissa sankareilla mainitaan myös olevan omia laivastoja. Suomesta tunnetaan myös runsaasti linnavuoria (suurimman ollessa kooltaan jopa 48 000 m2) ja linnavuorien ketjuja. Tietokirjailija Harri Ahosen mukaan pelkästään Etelä-Suomen alueelta linnavuoria tunnetaan yli 80 kappaletta.

Kalevanpojat ja Iki-Turso

Seuraavassa osiossa perehdymme tarkemmin jättiläismyytteihin. Skandinaavisissa jumaltarustoissa keskeisessä roolissa ovat jötunn-jättiläiset, kuten alkujättiläinen Fornjót / Ymir. Useissa lähteissä myös jättiläisten kodin Jotunheimin mainitaan sijaitsevan Suomessa. Cristfried Ganander totesi, että ”Joter (jootit), on Suomen kansan muinainen nimi”.

”Vanhaa Ruotsiamme ja Suomeamme kutsuttiin nimellä Jotanheim, eli Jättiläisten maa, koska siellä olivat kookkaat asukkaat, jotka tuolloin olivat luuta eivätkä rustoa, verta eivätkä heraa, joiden ruumiita ei heikkous, nautinnonhimo eivätkä ulkomaiset juomat olleet tehneet naismaisiksi.” — Cristfried Ganander

Jatulit ja jotunit voidaankin rinnastaa jättiläisyytensä ja alkuperäisyytensä puolesta Kalevanpoikiin ja mm. asuinalueidensa puolesta kveeneihin ja suomalaisiin. Mainittiinhan alkujätti Fornjótin olleen Kvenlandin kuningas ja kveenien kerrottiin uhranneen Thorrille, joka oli itsekin kveeni. Saamelaisissa taruissa jättiläiset tunnetaan nimellä jiehtanas ja baskeille pohjoisen jättiläiset olivat jentilakeja. Myös Orkneysta tunnetaan jotun-jättiläisperinne ja jättiläiset tunnetaan monissa perinteissä ympäri maailman. Myös sanat jotun, jätti, gootti, juutti ja jatuli saattavat kaikki tarkoittaa yhtä ja samaa asiaa.

3.1 Kalevanpojat, Kylfingit ja jatulit

Suomalainen ja virolainen tarusto tuntee Kalevanpojat maan muinaisina asuttajina, jättiläisinä, sankareina, kuninkaina ja kuninkaanpoikina. Heidät mainitaan myös jumalina samassa Mikael Agricolan hämäläisten jumalten luttelossa, kuin sodanjumala Turisas eli Iki-Turso. Agricola kirjoitti Dauidin Psalttarin esipuheeseen runomuotoisen luettelon vanhoista suomalaisista jumalista ja lyhyet selostukset eri jumalien merkityksestä ihmisille. Tarkoitus oli osoittaa, miten vimmattua ja syntistä pakanuus oli. Saamelaiset ovat nimenneet ’Kallanpoikien’ (Gállábártnit) mukaan tähdistöjä ja pitäneet heitä suksien keksijöinä. Ensimmäiset Kalevanpojat ovat Väinämöinen (myös Wiljô, Hler, Ægir), Ilmarinen (Kari, Puhuri, Wōdinaz eli Odin), Lemminkäinen (Logi, Wihaz), sekä Ilmarisen poika Joukahainen (Jökull, Frosti, Pakkanen). Kalevanpojat tunnetaan myös myöhemmässä, kristinuskon sävyttämässä suomalaisessa mytologiassa, usein pahoina tai arvaamattomina jättiläisinä, jotka saattoivat kaataa viljan tai metsänkin kumoon. Aiemmissa kertomuksissa kalevanpojista heidät kuvataan kuitenkin inhimillisinä sankarihahmoina. Myös Kullervo, Soini ja Kihawanskoinen ja Hiisi mainitaan nimeltä Kalevanpoikina. Samaan tapaan kuin jättiläisten, hiisien on Suomessa yleisesti kerrottu joutuneen aina väistymään ihmisten tieltä yhä syrjäisemmille seuduille. Sanat jättiläinen ja hiisi on toisinaan kansanperinteessä rinnastettu ja Viron sana hiiglane tarkoittaa jättiläistä.

Halli kauhia jättiläinen,
Hiisi hirmun suuri,
Asui ahon sydämessä
Konna korven koskelossa

Muinaisyläsaksan pakanaa tarkoittava sana heidan on hyvin samankaltainen sanan hiiden kanssa. Myös englannin kielen sana heathen juontuu samasta kantasanasta. Suomalaisten tapaan pyhissä lehdoissa menojaan pitäneet myöhäisrautakautisen Saksan asukkaan kutsuivat pyhiä paikkojaan nimellä heidan hov (merkitykseltään hovi), joka muistuttaa kovasti suomalaista sukunimeä Hiidenhovi. Tällaisia pyhiä paikkoja on tunnistettu myös pohjoismaista.

Maalaus Viron Kalevipoeg-kansalliseepoksesta. Maalannut Oskar Kallis.

Virossa Kalevanpoikia on pidetty kuninkaanpoikina ja ylimystönä ja eräitä Viron muinaislinnoja kutsutaan Kalevanpoikien sängyiksi (Kalevipoja säng). Historiantutkija Aulis Ojan vuonna 1969 esittämän hypoteesin mukaan termi olisi alkujaan tarkoittanut yläluokkaista soturia, jotka kirkon ja vieraan vallan vastaisina raivattiin perusteellisesti uuden järjestyksen tieltä. Termi lienee tarkoittanut ylipäänsä kuulumista Kalevan sukuun, oli alkuperäinen esi-isä sitten kuinka kaukana sukulinjassa tahansa. Kaleva tunnettiin myös nimillä Kalevi ja Kalervo.

Paltamon kirkkoherra Juhana Cajanus väitti 1600-luvulla, että hän oli saanut Kainuusta tietoja, joissa Kalevanpojat näyttäytyvät historiallisina hahmoina. Tällaisina voisivat näyttäytyä niin sanotut Kylfingit, joiden kerrotaan vaikuttaneen skandinaviassa ja Venäjällä 1100-luvun alkupuolelle asti. Heitä pidetään suomalaisina ja tai suomalais-norjalaisina ja heidät mainitaan riimukivissä, islantilaissaagoissa, vanhoissa norjalaisissa runoissa, sekä bysanttilaisissa, venäläisissä ja arabialaisissa teksteissä. Muinaisslaaviksi heitä kutsutaan nimellä Kolbiagit ja viroksi nimellä Kalevid. Jotkut tutkijat, kuten John Hastings ovatkin nostaneet esille mahdollisen Kaleva-yhteyden. Saagoissa kerrotaan kuinka kylfingit sotivat Harald Kaunotukkaa vastaan vielä keskiajalla pyrkiessään estämään tämän valtapyrkimykset. Lopulta Kaunotukka kuitenkin voitti ja yhdisti mm. kveenien hallitsemat pienkuningaskunnat yhdeksi Norjaksi.

Ruotsin kuningassuku Ynglingien alkuperäinen kirjoitusasu on lähes identtinen eli skylfingit ja Tanskan vanha kuningassuku tunnetaan nimellä scyldingit. Kylfingien maata kutsuttiin nimellä Kylfingaland (Kaleviland? Kalevala?) ja se vastasi alueiltaan Venäjän Gardarikia, joka myöhemmin tunnettiin nimellä Kiovan Rus. Lisäksi kylfingien ja Gardarikin valtakauden pituus vaikuttaa olleen sama, eli 800-luvun lopusta 1100-luvun alkupuolelle. Gardarikin legendaarisen perustajan Rurikin suvusta on säilynyt elossa useita haaroja ja näiden edustajille tehdyt geenitestit ovat osoittaneet, että Rurik kuului itämerensuomalaiseen N1c1-haploryhmään. Cristfried Ganander, jota sanottiin ”Lönrotiksi ennen Lönrotia”, kirjoittaa Suomen kuninkaan vallaneen Kalevanpoikien kanssa koko Venäjän ja tästä kuulemma vanhat suomalaiset yhä (kirjoitushetkellä 1700-luvulla) laulavat. Samaa sanoi rovasti Juhana Cajanus. Oliko Rurik tämä Suomen kuningas?

Rurik ja hänen veljensä saapuvat Laatokankaupunkiin. Apollinari Vasnetsovin (1856-1933) maalaus.

Rudolf Dillströmin mukaan 1600-alussa Vienanmeren länsi- ja etelärannan nimenä olisi ollut Suur-Suomen ranta. Rurikin dynastian perustama Novgorodin kaupunki on yksi Venäjän vanhimmista kaupungeista, ja karjalaisten tiedetään kutsuneen sitä ja etenkin paikalla ensin sijainnutta Rurikinlinnaa nimellä Uusilinna. Rurikin itse sanotaan olleen varjagi ja Suomesta on kerätty runo, jossa mainitaan ”kuningas Varjakka” joka asuu ”Varjakanmaassa”. Varjagit olivat kuuluisia erityisesti siitä, että he palvelivat henkivartijoina Bysantin keisarin hovissa. Sanalle varjagi on kyllä keksitty mahdollinen etymologia, mutta edelliset seikat huomioon ottaen nousee väkisinkin mieleen sanojen ”varjelu” ja ”varjagi” samankaltaisuus. Vanhoissa runoissa käytetään suojelemisesta usein sanaa varjelu. Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon 1200-luvulta peräisin oleva Novgorodin tuohikirje, johon on merkitty kyrillisin kirjaimin mahdollisesti loitsu tai sen katkelma. Jos suomenkielisiä riimukirjoituksia oteta lukuun, kyseessä on vanhin tunnettu itämerensuomalaisella kielellä kirjoitettu teksti. Se on tulkittu karjalankieliseksi. Venäläisten tekemässä, suuressa geenitutkimuksessa perinteisesti itäslaavilaisina pidetyt venäläiset ja ukrainalaiset paljastuivat perimältään lähes kokonaan suomalais-ugrilaisiksi, joskin venäläisiltä löytyi myös hieman tataarien perimää. Tämän lisäksi tiedetään Venäjällä olleen runsaasti suomensukuisia heimoja. Näitä ovat esimerkiksi vatjalaiset, lyydiläiset, merjalaiset, vepsäläiset, marit, muromalaiset, moksalaiset, ersäläiset, udmurtit ja toimalaiset. Jotkut näistä kansoista katsotaan jo kokonaan kadonneiksi.

Kalevanpoikia koskevan taruston lisäksi vielä sata vuotta sitten Peräpohjolassa (jota nykyään Lapiksi kutsutaan) kerrottiin tarinoita jättiläiskansasta, joka asutti aluetta ennen saamelaisia. Jatuleiksi tai jatuneiksi kutsutusta alkuväestä on jäänyt jäljelle paikannimiä, kuten Jatuni, Jatuninselkä, Jatulinsaari ja kaksi jatulinpatsasta. Jatuleita kutsuttiin myös meteleiksi. Lapin tutkija Jakob Fellmanin vuonna 1828 keräämässä kansanperinteessä jatulien kerrotaan olevan noin 1,8 – 2,2 metriä pitkiä ja heidän tiedettiin asuneen monissa paikoissa, mm. Rovaniemen Muurolan Hiidenkirnuilla, joiden myös kerrotaan olevan Kalevalassakin mainittu myyttinen Kipumäki tai Kipuvuori. Runojen kuvailut sopivatkin erinomaisesti paikkaan. Perämeren, eli entisen Kainuunmeren tuntumasta löytyy myös jatulin- tai jätinkirkkoina tunnettuja astronomisia megaliittirakennelmia. Suuria siirtolohkareita taas on kutsuttu Hiidenkiviksi, sillä jättiläisten on ajateltu asetelleen ne paikoilleen.

Lapista tunnetaan kenties maailman runsanslukuisin keskittymä kivilabyrintteja, joita kutsutaan jatulintarhoiksi. Jatulintarhoja löytyy ympäri maailmaa, mm. Kreikasta, mutta niiden käyttötarkoituksesta ei ole varmuutta. Kreikkalaisissa taruissa Pohjola tunnetaan nimellä Hyperborea.

Kreikan Knossokseltra löytynyt hopearaha, jossa kuvattuna Jatulintarha.

3.2 Kainuun jätit

Kainuun Paltamo oli Kvenlandin ydinaluetta ja siellä myös tiedetään asuneen huomattavan paljon jättikokoisia ihmisiä, esimerkiksi aikanaan maailman pisin mies Väinö Myllyrinne. Vuonna 2017 kymmenestä maailman pisimmästä ihmisestä kolme oli kotoisin Kainuusta. Näistä Kainuun jäteistä on olemassa paljon tarinoita ja kerrotaan esimerkiksi, että 1600-luvulla Kustaa II Adolfin aikana Turun tuomiokirkossa pidettiin näytteillä jättiläisnaisen luurankoa, jota esiteltiin ulkomaisille vieraille. Cristfried Ganander myös mainitsee Paltamon Kaleva -jättiläisen kotipaikaksi. Juhana Cajanus taas kirjoitti vuonna 1674, että Paltamossa on aina asunut suurikokoista ja vankkaa väkeä. Kainuun jättiläisille löytyy myös lääketieteellinen selitys, nimittäin AIP-geenimutaatio, joka aiheuttaa jättikasvuisuutta.

Väinö Myllyrinne oli myös suurin koskaan elänyt sotilas. Hän myös harrasti painia ja nyrkkeilyä, mutta hänet tunnettiin mukavana miehenä.

Mainittakoon myös, että vastikään on myös tunnistettu uusi, homo sapiensille jopa neandertalinihmistä läheisempi sukulaislaji. Tämä pohjoisilla alueilla elänyt ihmislaji on nimetty homo longiksi tai ”Lohikäärmemieheksi” ja sen edustajan valtava kallo viittaa suureen kokoon. Aiheesta voi lukea lisää tästä artikkelista: Massive human head in Chinese well forces scientists to rethink evolution

Kuten ensimmäisessä Hiidenkirnussa selvisi, perimätiedon mukaan piispa Hemming tuli 1300-luvulla siunaamaan taitavina noitina tunnettujen jatulien maita Lappiin. Tarinan mukaan jatulit suhtautuivat Hemminkiin vihamielisesti, mutta lopulta perääntyivät Kemijärven Jatulinsaareen asti, ja sinne jäljet päättyvät. Voitaisiinko jatuleilla tarkoittaa tässä vaiheessa yhä pakanallisia kveenejä, jotka sisämaahan vetäytyessään ”muuttuivat” lappalaisiksi? Tarkoittihan lappalainen sisämaan pyyntielinkeinoa harjoittavaa henkilöä, eikä niinkään etnisyyttä. Lisäksi Paltamon kirkkoherra Mansuetus Jacobi Fellman kirjoitti noin vuonna 1650 Kemissä käydessään tavanneensa vielä suomalaisia runolaulajia, jotka hakkasivat taidokkaalla ja omaperäisellä tavalla kuvioituja noitarumpujaan, lauloivat runonlaulua ja kaatuivat transsiin, eli Martti Haavion tulkinnan mukaan “lankesivat loveen”. He kertoivat olevansa venäjäuskoisia ja he asuivat lautamökeissä, eivätkä kota-asumuksissa, kuten saamelaiset. Fellmanin kirjaamassa kuvauksessa on runsaasti suomenkielisiä sanoja; mm. arpa ja kannus, josta jälkimmäinen tarkoittaa noitarumpua. Olivatko nämä runonlaulajat kveenejä tai muinaisina aikoina Lappiin muuttaneita karjalaisia? Oli miten oli, viisikymmentä vuotta myöhemmin Inarin kappalaisena toiminut Gabriel Tuderus johti Kemin Lapissa 1670-luvulla väkivaltaisia noituudenvastaisia toimia ja mm. poltatti valtavan määrän noitarumpuja.

3.3 Iki-Turso, Fornjót ja Kaleva

Mikael Agricola mainitsee koostamassaan hämäläisten ja karjalaisten jumalten luettelossa Turisaksen, joka antaa voiton sodasta. Turisas tunnetaan myös nimellä Iku- tai Iki-Turso. Etuliite viittaa olennon ikuisuuteen ja siihen, että se on aina ollut olemassa. Myös nimityksiä Turrisas, Tuhatpää, Meritursas Partalainen sekä Ikuinen Iku-Turilas on käytetty. Olento esiintyy kalevalaisessa runoudessa ja Mikael Agricolan ja Sigfridus Aronus Forsiuksen kirjallisissa kuvauksissa.

”Kawe Ukko, Pohjan Herra,
Ikuinen iku Turilas,
Isä wanha Wäinämöisen”
— Katkelma Runosta etelä-Savosta vuodelta 1819

Iki-Turson mainitaan olevan Pohjan herra ja Väinämöisen, Ilmarisen ja Joukahaisen isä, joka syntyi äitinsä kupeelle valmiina miekkoineen ja satuloitune sotahevosineen. Skandinaavisissa ja germaanisissa lähteissä thurisaz tarkoittaa jättiläistä, ja sillä oli sama merkitys myös muinaisille gooteille. Pohjolan jättiläiset olivat jääjättiläisiä eli huurretursaita (muinaisnorjaksi hrimthursar). Iki-Turso tarkoittaa siis muinaista jättiläistä, samaan tapaan kuin useissa muinaissaagoissa kerrotaan jättiläisten ja Pohjolan kuningassukujen olevan lähtöisin ensimmäisestä kuninkaasta ”Forn jótista”, sananmukaisesti vanhasta jätistä. Saagoissa Fornjót tituleerataan Finlandin, Kvenlandin ja Gotlannin kuninkaaksi.

Iki-Turson tapaan Fornjótilla mainitaan olleen kolme poikaa, jotka edustivat eri luonnonvoimia. He olivat Hlér (vesi), Logi (tuli) ja Kári (tuuli). Heistä esimerkiksi Kárin (myös Kare) kerrotaan Mythologia Fennicassa olevan karjalaisten esi-isä, jonka kerrotaan hallinneen Kvenlandia ja josta onnekkaiden merimatkojensa ansiosta tuli sään jumala. Lisäksi Kárilla kerrotaan olleen poika Jökul (jää), josta jääjättiläisten suku Hversu Noregr byggðist (”Miten Norja asutettiin”) -saagan mukaan jatkuu. Saagojen ja tarustojen mukaan heistä polveutuvat mm Ruotsin, Norjan, Orkneysaarten ja Englannin kuninkaat. Orkneylaisessa kansanperinteessä tunnetaankin valloittajina saapuvat pitkät, hopeaa hamuavat ”finmanit”, joka osasivat tehdä laivansa näkymättömäksi ja pystyivät seitsemällä aironvedolla soutamaan Norjaan tai Islantiin. Heidän vaimonsa olivat vaaleita ja kultahiuksisia finwifeja, jotka osasivat taikuutta. Orkneyn taruissa finmanit olivat pelottavia sotureita, mutta heidät onnistuttiin lopulta häätämään kristittyjen pappien avustuksella.

Suomalaisesta tarustosta tunnetaan Kaleva, jonka mainitaan olevan muinainen alkujättiläinen ja kuningas, jonka maata kutsuttiin Kalevalaksi. Tästä tulee myös kansalliseepoksemme nimi. Nimestä tiedetään myös käytetyn versioita Kalevi ja Kalervo. Kalevan mukaan on myös nimetty tähdistöjä ja luonnonilmiöitä. 500-600-luvulla laaditussa muinaisenglantilaisessa Widsith-runossa kerrotaan, että:

”Casere hallitsee kreikkalaisia ja Cælic suomalaisia”
(”Casere weold Creacum ond Cælic Finnum”)

Cælicin nimi on yhdistetty perinteisesti Kalevaan ja voidaan otaksua puhuttavan juuri suomalaisista, sillä saamelaiset eli hiihtofinnit (scridefinn) mainitaan teoksessa erikseen. Caseressa ja Cælicissa voi olla kyse myös arvonimistä, kuten arvonimen ”keisari” sanotaan johdetun Julius Caesarin nimestä.

Cristfried Ganander mainitsee Kaleva-jättiläisen pojiksi mm. Wäinämöisen, Liekiöisen ja Ilmarisen, jotka elementeiltään (vesi, tuli, tuuli) vastaavat aiemmin mainittuja Fornjótin poikia. Heidät mainitaan kansanperinteessä myös jättiläisiksi, jotka asuivat Suomessa, Hämeessä ja Savossa. Liekiö eli Logi on sama kuin Lemminkäinen, joka myös mainitaan Kalevanpojaksi. Lemminkäisen attribuuteissa myös Login tapaan esiintyy tulisuus. Muinaissuomen sanat lemmes ja sen monikkomuoto lemmenet merkitsivät tulta ja tulenliekkejä. Myös Mikael Agricolan jumalaluettelossa mainittu ’Lieckiö’ hallitsee kaikkea helposti syttyvää. Logi on temaattisesti yhdistetty myös miekkaan ja Lemminkäisellä sanottiin olleen ”tulinen miekka” jolla tämä kerskui suurentavansa sukuaan. Myöskin Lemminkäisen saapuminen kutsumattomana Pohjolan tai Päivölän pitoihin, sekä loukkaava käytös siellä muita vieraita kohtaan on temaattisesti lähellä Login käytöstä Runo-Eddan Lokasenna-runossa.

Väinämöisen (Hlér) elementti taas on monissa yhteyksissä selkeästi vesistöt, tarkoittaahan sana väinä leveää ja hitaasti virtaavaa jokea tai merensalmea. Ilmarisen (Kári) elementtejä taas ovat tuuli ja sää. Esimerkiksi Utsjoen saamelaisille “Ilmaris” oli nimenomaan tuulen jumala. Jökulin vastineeksi taas sopii Joukahainen, jonka edustama elementti olisi tällöin jää. Tämä olisi sikäli sopivaa, että Joukahainen mainitaan runostossa myös kylmän Pohjolan isännäksi. Joukahaisen myöhäisyyden puolesta puhuu myös se seikka, että Kilpalaulanta-runossa Joukahainen väittää olleensa paikalla, kun maailmaa luotiin, mutta Väinämöinen kiistää tämän.

On mahdollista, että alkujättiläinen Ymir on sama kuin Fornjót, sillä myyteissä on paljon yhtäläisyyksiä. On myös ehdotettu, että samasta syystä Odin ja Ilmarinen olisivat yksi ja sama jumala. Joidenkin vanhojen käsitysten mukaan myös skandinaavisella Tyrillä olisi yhteys Iki-Tursoon tai ne olisivat sama olento.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana lisättäköön, että Fornjótin pojan-pojan-pojan-pojanpoika Thorrin sanotaan viettäneen Thorriblot-nimistä uhrijuhlaa. Hversu Noregr byggðist -saagassa taas kerrotaan kveenien (eli kainulaisten) viettäneen kyseistä juhlaa ja uhranneen siellä Thorrille. Kyseistä juhlaa alettiin Islannissa viettämään uudestaan 1800-luvulla ja sitä vietetään siellä edelleen Thorin kunniaksi. Thorrin isäksi mainitaan Snaer ja hänen elementikseen lumi. Suomalaisesta tarustosta taas tunnetaan taidokas keihäänkäyttäjä ja Armas Haahdin ystävä Iku-Tiera Nieranpoika (myös Uko-Tiera tai Hiki-Tiera), jonka elementti on runoissa hevoset, joihin myös hiki viittaa. Myös muille Fornjótin suvun nimille on löydettävissä suomenkieliset vastineet ja useat heistä mainitaankin suomalaisina kuninkaina esimerkiksi Mythologia Fennicassa. Suomalainen “meren jumala” Ahti on todennäköisesti sama hahmo kuin skandinaavinen Aude Rikas eli Altus. Suomen Kronikassa hänet mainitaan yhdeksi Suomen muinaisista kuninkaista. Runoudessa Ahti mainitaan alunperin Armas Haahti-nimisenä, mahdollisesti Ahvenanmaalla asuvana, mahtavana merikuninkaana joka istuu aarrekasan päällä muistelemassa retkiään. Ahvenanmaan nimi on muinoin saattanut olla Ahdinmaa tai Luotola.

Ahtiseni, veliseni, muistatko kun sotia käymmä,
tuhat päätä turmelimma, sata päätä tappelimma?
— Katkelma Elias Lönrotin keräämästä muinaisrunosta

Sankarihahmojen tekemiset edustavat myyttistä alkuaikaa ja maailman luomisprosessia, joka kaikessa muinaisuudessaan oli silti aina läsnä arjen tekemisissä. Samoin oli kristityillä, joiden viikko jakautui kuuteen työpäivään ja yhteen lepopäivään Jumalan luomisprosessin mukaisesti. Ajan saatossa jumaliksi muuttuneisiin esi-isiin samaistettiin erilaisia voimia ja heihin oli mahdollista vedota tietyntyyppistä voimaa tarvittaessa. Esimerkiksi Tapiolle saatettiin uhrata metsästysonnen takaamiseksi tai Ahdille merellä oltaessa. Kristinuskon saatua vallan suojeluspyhimykset asettuivat hoitamaan näitä erityistehtäviä.

Iki-Turso tunnetaan myös merihirviönä ja suomeksi sana tursas tarkoitti ennen mursua, eikä mustekalaa. Varhaisina aikoina eläimillä on ollut toteeminen tehtävänsä ja suku jäsensi yhteisönsä eläimen nimellä varustetuksi klaaniksi joista se koki saavansa näin yhteisöllistä voimaa. Etenkin ylimyssuvut ottivat totemismin käyttöön ja se näkyy esimerkiksi sukuvaakunoissa. On siis mahdollista, että mursuakin on käytetty näin voimaa antavana symboliolentona. Onhan kyseessä kuitenkin jopa kaksi tonnia painava ja valtavat syöksyhampaat omaava laumaeläin, joka hurjuudessaan hakee vertaistaan. Kuitenkin, ellei Suomen rannikolle ensimmäisen Hiidenkirnun aloituspäivänä noussutta tursasta lasketa, ei itämerellä juurikaan tiedetä esiintyneen mursuja. Sen metsästys ja kauppa on kuitenkin ollut tärkeää pohjoisnorjalaisille ja Vienanmeren rannoilla sijainneelle, suomensukuiselle ja rikkaalle Bjarmian kuningaskunnalle. Vanhat kuvaukset lohikäärmeestä muistuttavat rakenteeltaan mursua, sillä kuvissa lohikäärmeillä ei joko ole takajalkoja tai ne ovat pienet, kuten mursulla. Viikinkilaivojen keulojakin koristaneet lohikäärmeet kuvailtiin alunperin asuvan vedessä ja olevan myrkyllisiä, eikä tulta syökseviä.

Italian Cauloniassa sijaitseva merilohikäärmettä esittävä mosaiikki.

Kuten tiedämme, mursutkaan eivät syökse tulta, mutta mursuissa ja muissa hylje-eläimissä olevan bakteerin vuoksi niiden puremat ovat ihmiselle erittäin vaarallisia. Entisajan hylkeenpyytäjä saattoi tartunnan saadessaan leikata sormensa irti jäillä kesken pyyntireissun, jotta bakteeri ei ehtisi levitä pidemmälle. Bakteeri voi tarttua kosketuksesta pienenkin ihorikon kautta ja aiheuttaa erittäin kivuliasta luuytimien turpoamista. Myös muinaisten jääjättiläiden eli tursaiden mainittiin saagoissa ampuvan jousillaan myrkyllisiä nuolia. Sigfridus Aronus Forsius mainitsee myös hämäläisten Turisas-jumalan aseeksi jousen. Lisäksi Martti Haavion mukaan yksi Tursas-nimellä kutsuttu uskomusolento oli tautidemoni, joka ampui sairautta aiheuttavia nuolia.

Iki-Turso tuonen härkä
Se on nuolien vetäjä,
Äkähien ällittäjä
Nouse turso merestä,
Jolla suu tulin palau
Kita kiukoin lämpiöö,
Nämä nuolet noutamahan
Keheät kereämähän

Vesilahdessa sijaitsevalta Kirmukarmun mäeltä löytyneen miekan ponnessa komeilee mursua muistuttava eläinhahmo, joka mahdollisesti esittää Iki-Tursoa. Ponnen on arveltu olleen paikallista tekoa.

Museovirasto kertoi sivuillaan, että heillä olisi ponnesta tehty 3D-mallinnus. Pyysimme sitä käyttöömme videon tekoa varten, jolloin he ilmoittivat, että sellaista ei olekaan olemassa. Siispä teimme siitä itse replikan valokuvien perusteella ja valmistimme samalla replikan myös itse miekasta. Alkuperäinen miekka ei ole säilynyt, mutta käytimme mallina muita löydettyjä rengasmiekkoja. Ponsi oli kuitenkin museoviraston ilmoittamia mittoja noudattaen niin suuri, että sitä piti pienentää, jotta miekka olisi sopusuhtainen ja käteen sopiva. Kyseinen replika on nähtävissä Hiidenkirnu IV-mainosvideolla kohdassa 1:14:

Tämän tyyppisiä miekanponsia on löydetty Suomesta muitakin, mutta mistään muualta niitä ei tunneta. Norjasta on kuitenkin löytynyt tyyliltään samankaltaisia kupurasolkia, kuten alla olevassa kuvassa.

Kirmukarmu-miekka lukeutuu myöhäisrautakautisiin rengasmiekkoihin, jotka olivat kuninkaiden tai päälliköiden aseita. Se edustaa rengasmiekkojen myöhäisintä ja kehittyneintä tyyppiä.

Vöyristä löytynyt samantyyppinen miekanponsi.

Kirmukarmunmäeltä löytyneessä miekanponnessa esitetyt neljät kasvot muistuttavat suuresti englantilaisessa Sutton Hoo -kalmiston valtikassa esiintyviä kasvoja, joita on neljä kappaletta valtikan molemmissa päissä. Kuten Kirmukarmun miekanponnessakin, valtikan päät ovat hieman erilaisia, joten niiden voi olettaa esittävän eri henkilöitä. Joidenkin tutkijoiden mukaan kyse voisi olla kasvomaskista. Valtikan kanssa samasta haudasta on löytynytkin myös erittäin taidokkaasti valmistettu, kasvomaskilla varustettu kypärä. Tutkijat uskovat Sutton Hoo-haudan ja esineistön kuuluneen rautakautiselle pakanakuninkaalle. Esineet muistuttavat tyylilltään pohjoismaisia Vendel-kauden esineitä.

Sutton Hoo-haudasta löydetyssä maskikypärässä on myös viikset.

Ottaen huomioon, että Fornjót (Iki-Turso / Kaleva) oli rautakauden ihmisille luonnonvoimien ja jättiläisten alkulähde, ehkä tämän neljä tärkeintä poikaa eli Hler (Väinämöinen / vesi), Kári (Ilmarinen / tuuli), Logi (Lemminkäinen / tuli), sekä Jökul (Joukahainen / jää), eli Kalevanpojat, ikuistettiin miekkoihin ja valtikkaan. Vastaavia kasvojen tyylipiirteitä on löydetty mm. Tanskan Mammenin kalmistosta sekä Etelä-Ruotsin Släbron riimukivestä.

Sutton Hoo -kalmiston valtikka Lontoon British Museumissa

3.4 Lohikäärme ja vendit

Nousiaisten kirkossa sijaitsevassa Pyhän Henrikin muistoarkussa kuvataan ensimmäistä ristiretkeä Suomeen. Ruotsalaisten lipussa on kuvattuna Tre Kronor ja suomalaisten puolella lohikäärme, mahdollisesti Iki-Turso.

Samankaltainen olento esiintyy alla olevassa vaakunassa, joka ilmaisee Baltiassa asuneiden vendien kuninkuutta.

Vendejä asui aiemmin myös paljon lännempänä, mutta kristityt kuninkaat työnsivät heitä idemmäksi. He lienevät samaa väkeä kuin roomalaisten mainitsema veneti-kansa, jonka mainitaan asuneen samoilla seuduilla. Vendejä pidetään toisinaan suomensukuisina, toisinaan slaaveina. On myös esitetty, että yksi Ruotsin kruunuista kuvastaisi vendien kuninkuutta. Pakanalliset vendit olivat kuuluisia merirosvoja. He sotivat tanskalaisia ja sakseja vastaan ja heitä vastaan tehtiin ristiretkiä. Suomessa vendiä tarkoittanee sana ”venäläinen”. Venäjä on viroksi Venemaa ja sana vene on kantasuomea. Sen vastineet esiintyvät jokaisessa länsiuralilaisessa kielihaarassa. Veden taas tiedetään olevan tuhansia vuosia vanha uralilainen sana. Kiinnostavasti myös aiemmin mainittujen visigoottien heimon nimen sanotaan olleen ”Vesi”.

Loppusanat

Suomalaisten kansojen historia on pitkä ja monivaiheinen, mutta monilta osin huonosti tunnettu. On selvää, että lisää laaja-alaista ja poikkitieteellistä tutkimusta ja lisää tutkijoita tarvitaan. Mysteereitä on enemmän kuin niiden selvittäjiä ja työtä riittää niin arkeologian, kuin mytologian- ja kielentutkimuksenkin saralla. Tietomme menneisyydestä vaikuttavat kulttuuriseen itseymmärrykseen- ja arvostukseen ja vaikuttavat sitä kautta nykypäivään. Suomessa myyttejä ja kansanperinnettä on usein ylenkatsottu, mutta historioitsija Mikko K. Heikkilän mukaan kansainvälinen tutkimus on viime vuosina osoittanut, että suullinen perimätieto voi säilyttää täysin todenmukaista tietoa vuosisatojen ajan ja että kalevalainen runomitta on auttanut säilyttämään sitä. Hän myös nostaa esiin poliittisen asenteen, joka on hänen mielestään on johtanut suomalaisen perinteen vähättelyyn.

Lähdeluettelo (ei järjestyksessä):
Julku, Kyösti: Faravidin maa: Pohjois-Suomen historia
Julku, Kyösti: Kvenland – Kainuunmaa
https://en.wikipedia.org/wiki/Tacitus
Mikko Heikkilä: Kaleva and his Sons from Kalanti – On the Etymology of Certain Names in Finnic Mythology. Finnish Journal of Linguistics
Lehtinen Erkki: Hallituksen yhtenäistämispolitiikka Suomessa 1600-n.1680. Hist.tutk LX, Helsinki 1961.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Olavi_Sylikuningas
https://en.wikipedia.org/wiki/Emund_the_Old
https://en.wikipedia.org/wiki/Olof_Sk%C3%B6tkonun
R. Dillström: Kalevala ja meri – Historiaa ja tarua Suomen heimon muinaisuudesta
https://www.ts.fi/a/1074061990
https://fi.wikipedia.org/wiki/Emund_Vanha
https://en.wikipedia.org/wiki/Ingvar_the_Far-Travelled
https://fi.wikipedia.org/wiki/Fr%C3%A1_Fornj%C3%B3ti_ok_hans_%C3%A6ttm%C3%B6nnum
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jumi
https://web.archive.org/web/20160304194119/http://dbgw.finlit.fi/skvr/teksti.php?id=skvr01108340
https://kalmistopiiri.fi/2022/10/20/karjalan-miekkaloytoja/
https://yle.fi/a/74-20175820
https://fi.wikipedia.org/wiki/AIP_(geeni)
https://yle.fi/a/3-7947040
https://www.youtube.com/watch?v=D9w9ELWoBvM
https://www.apu.fi/artikkelit/hamalaisesta-metsikosta-loytyi-arvoituksellinen-viikinkimiekka-joka-on-niin-arvokas-ettei-edes-sen-loytopaikkaa-paljasteta
https://www.kaleva.fi/paltamon-jattien-sukua/2142629
Johannes Messenius: Suomen, Liivinmaan ja Kuurinmaan vaiheita sekä tuntemattoman tekijän Suomen Kronikka. Suomalaisen kirjallisuuden Seura, Helsinki 1988. https://riveri68.blogaaja.fi/2022/09/10/vaino-myllyrinne-oli-maailman-pisin-mies-aikanaan/
https://yle.fi/a/3-9485694
https://www.academia.edu/37702763/Kotimaiset_my%C3%B6h%C3%A4israutakautiset_rahaj%C3%A4ljitelm%C3%A4t_Finnish_late_iron_age_coin_imitations_
https://en.wikipedia.org/wiki/Carta_marina
https://www.turuntienoo.fi/content/fi/2/23550/Liedon%20kuningas%20l%C3%B6ytyi%20pellolta.html?news_id=23536
https://vanhalinna.fi/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tamma-Karjala
https://www.youtube.com/watch?v=JUradlmlQK8
https://www.eura.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/kulttuuri/euran-100-helmea/kuninkaanhauta/
https://en.wikipedia.org/wiki/Tuisto
https://fi.wikipedia.org/wiki/Aude_Rikas
Georg Haggrén, Petri Halinen, Mika Lavento, Sami Raninen ja Anna Wessman: Muinaisuutemme jäljet, Gaudeamus, 2015
https://en.wikipedia.org/wiki/Sitones
https://www.narvasoft.fi/historia/esihistoria/vti_kris.html
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ensimm%C3%A4inen_ristiretki_Suomeen
https://fi.wikipedia.org/wiki/P%C3%A4hkin%C3%A4saaren_rauha
Ahonen, Harri: Muinaislinnat ja linnavuoret: historiallisia retkikohteita.
https://en.wikipedia.org/wiki/Veliky_Novgorod
https://fi.wikipedia.org/wiki/Novgorod
https://fi.wikipedia.org/wiki/Varjagit
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Novgorodin_tuohikirjeet
https://www.sverigesradio.se/artikel/375080
Kirkinen, Heikki: Karjala idän kulttuuripiirissä
https://en.wikipedia.org/wiki/Chud
https://fi.wikipedia.org/wiki/T%C5%A1uudit
https://fi.wikipedia.org/wiki/Udmurtit
https://fi.wikipedia.org/wiki/Merjalaiset
https://fi.wikipedia.org/wiki/Marit
https://fi.wikipedia.org/wiki/Mordvalaiset
https://fi.wikipedia.org/wiki/Komit
https://fi.wikipedia.org/wiki/Muromalaiset
https://fi.wikipedia.org/wiki/Taipaleentakaiset_t%C5%A1uudit
https://www.kommersant.ru/doc/611986
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/viovio/136349-venalaiset-ovat-etnisia-suomalaisia/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tiet%C3%A4j%C3%A4
https://fi.wikipedia.org/wiki/H%C3%A4me
https://fi.wikipedia.org/wiki/H%C3%A4m%C3%A4l%C3%A4iset
https://aineistot.finlit.fi/exist/apps/skvr/main/skvr06500010.xml?action=search&odd=teipublisher&view=div#2.4.2.2.3
https://en.wikipedia.org/wiki/Yngling
https://en.wikipedia.org/wiki/Scylding
https://www.narvasoft.fi/kalevanpojat/rengasmiekat.html
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ulfberht-miekka
https://www.narvasoft.fi/kalevanpojat/ulfberht.html
Suvanto Seppo: Knaapista populiin. Helsinki: SKS, 1987.
https://en.wikipedia.org/wiki/J%C3%B6tunn
https://en.wikipedia.org/wiki/Fornj%C3%B3t
https://fi.wikipedia.org/wiki/Iku-Turso
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kave
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tyr
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hyljek%C3%A4si
https://en.wikipedia.org/wiki/Vendel_Period
Ganander, Christfried: Mythologia Fennica
https://fi.wikipedia.org/wiki/J%C3%A4%C3%A4j%C3%A4ttil%C3%A4iset
https://en.wikipedia.org/wiki/Yngling
https://ufhealth.org/news/2016/uf-researchers-report-new-strain-mycoplasma-likely-spread-seals-caused-disease-alaskan
https://www.germanicmythology.com/FORNALDARSAGAS/FundinnNoregrChappell.html
https://fi.wikipedia.org/wiki/Fornj%C3%B3trin_suku
https://www.narvasoft.fi/kalevanpojat/sources/HversuNoregr.html
https://en.wiktionary.org/wiki/Reconstruction:Proto-Germanic/kuningaz
https://en.wikipedia.org/wiki/Finfolk
https://www.narvasoft.fi/kalevanpojat/maailman_synty.html
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kaleva_(kansanperinne)
https://www.britishmuseum.org/collection/object/H_1939-1010-160
https://www.ts.fi/kulttuuri/1073962775
https://en.wikipedia.org/wiki/Logi_(mythology)
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lemmink%C3%A4inen
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hiisi
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalevalan_maa
https://www.narvasoft.fi/kalevanpojat/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalevanpoika
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Kylfings
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kylfingit
https://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4in%C3%A4m%C3%B6inen
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ilmarinen
https://fi.wikipedia.org/wiki/Joukahainen
https://fi.wikipedia.org/wiki/Siirtolohkare
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hiidenkiuas
https://www.narvasoft.fi/kalevanpojat/sources/pronssikauden_esineet.html
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tiet%C3%A4j%C3%A4
https://fi.wikipedia.org/wiki/Harald_Kaunotukka
https://www.ruijan-kaiku.no/kveenit-hallitsivat-norjaa-saagoissa/
https://en.wikipedia.org/wiki/Kvenland
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kveenit
Julku, Kyösti: Kvenland – Kainuunmaa
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jatulit
https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/merkilliset_jatulintarhat
https://yle.fi/uutiset/3-8782626
https://fi.wikipedia.org/wiki/J%C3%A4tinkirkko
https://en.wikipedia.org/wiki/Fornj%C3%B3t
https://fi.wikipedia.org/wiki/Daniel_Cajanus
https://fi.wikipedia.org/wiki/Louis_Moilanen
https://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4in%C3%B6_Myllyrinne
https://en.wikipedia.org/wiki/J%C3%B6tunn
https://en.wikipedia.org/wiki/Jentil
https://www.theguardian.com/science/2021/jun/25/massive-human-head-in-chinese-well-forces-scientists-to-rethink-evolution
https://en.wikipedia.org/wiki/Homo_longi
Pohjolan Leijona: Kustaa II Adolf ja Suomi 1611–1632, Mirkka Lappalainen
Suomalainen kansanusko, Risto Pulkkinen
Historian suursanakirja, Kaisu-Maija Nenonen, Ilkka Teerijoki
Suomen Kansan Vanhat Runot, 130. Pomarkku. Lindgren. n. 238. -29/11 92.
http://historia.rovaniemi.fi/historia/roi14-17.pdf
https://fi.wikipedia.org/wiki/Rovaniemi
http://www.kirjastovirma.fi/henkilogalleria/Gullst%C3%A9n_Pehr
https://fi.wikipedia.org/wiki/Bjarmia
https://en.wikipedia.org/wiki/Longship
Suomen kansan Vanhat Runot, I 4:807
Suomen kansan muinaisia loitsurunoja, Elias Lönnrot 1880
https://en.wikipedia.org/wiki/Domalde
https://fi.wikipedia.org/wiki/Varjakainen
https://en.wikipedia.org/wiki/Sn%C3%A6r
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tiera
https://aineistot.finlit.fi/exist/apps/skvr/main/skvr12185530.xml?view=div&odd=teipublisher
https://aineistot.finlit.fi/exist/apps/skvr/main/skvr12173560.xml?view=div&odd=teipublisher
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pyh%C3%A4n_Henrikin_sarkofagi
https://en.wikipedia.org/wiki/Wends
https://en.wikipedia.org/wiki/Vends_(Livonia)
https://www.suomisanakirja.fi/vene
https://kotus.fi/sana/vesi/
https://areena.yle.fi/podcastit/1-4167862
https://en.wikipedia.org/wiki/Vistula_Veneti