Jokainen osallistuja ilmoittautuu yksilöllisesti omasta puolestaan riippumatta siitä, tuleeko ryhmässä vai yksin. Tiettyjä lisäherkkuja kuten vuodepaikkoja tai bussikyytipaikkoja on rajallisesti. Varaa siis omasi nopeasti. Jäljellä olevat määrät päivittyvät pienellä viiveellä ilmoittautumislomakkeeseen.
Ennakkoilmoittautuminen päättyy 30.5. klo 23:00. Tämänkin jälkeen voit vielä ilmoittautua tai tulla tapahtumaan ilmoittautumattakin. Huomioi kuitenkin tällöin, että järjestettyä ruokailua tai t-paitaa ei voi enää varata. Myöskään sisämajoituspaikkoja tai bussikyytipaikkoja ei todennäköisesti enää ole saatavilla.
Näet osallistumisen ja lisäherkkujen hinnat Maksut-sivulta. Sieltä näet myös osallistumismaksuihin ja osallistumisen peruuttamiseen liittyvät päivämäärät ja tarkemmat ohjeet.
Ensikertalaisille
Voit ilmoittautua ja tulla mukaan, vaikka et olisi aiemmin boffannut tai osallistunut boffaustapahtumiin, kunhan vain olet sopivan ikäinen. Olemme koostaneet ensikertalaisille ja etenkin nuorten huoltajille tietopaketin, joka kertoo, mistä boffauksessa on kysymys esimerkiksi turvallisuuden kannalta. Ensikertalaisena voit varata välinevarauslomakkeella itsellesi lainaan tai ikiomaksi välineet, jotka saat tapahtumaan saapuessasi. Jos tarvitset lisätietoa tapahtumasta tai boffauksesta ylipäätään, ota yhteyttä: rovaniemenboffaajat@gmail.com.
Ikäraja
Jos täytät tänä vuonna 15, ikäsi on riittävä osallistumaan Hiidenkirnun taisteluihin samalla tavalla kuten kuka tahansa. Vähintään 14-vuotiaat voivat osallistua toimintaan osana järjestäjätiimiä, esim. NPC-rooleissa, joissa muiden tehtävien lomassa myös pääsee taistelukentälle. Tätä varten voit ottaa yhteyttä järjestäjiin: rovaniemenboffaajat@gmail.com.

Ryhmien ilmoittautumisESTA
Ryhmän vastuuhenkilö saa ryhmästään Google Sheets ”koontitaulukon”. Siinä näkyvät oman ryhmän ilmoittautumiset kaikkine varauksineen ja maksuineen. Lisäksi siinä on jokaisen ilmoittautumisen kohdalla linkki, josta sitä pääsee muokkaamaan.
Koontitaulukko päivittyy aina kun ryhmään tulee uusi ilmoittautuminen, tai jos joku käy itse muokkaamassa ilmoittautumistaan oman muokkauslinkkinsä kautta. Muokkauslinkin saa ilmoittautumisen lähettämisen yhteydessä. Ohjeet linkin hankkimiseen ovat lomakkeen alkutekstissä ja lähetyssivulla.
Vastuuhenkilö voi päivittää ryhmänsä tilannetta muokkaamalla jäsenten ilmoittautumisia koontitaulukosta löytyvien muokkauslinkkien kautta. Ryhmä voi toki myös jakaa taulukon toisilleen, jolloin kaikki pääsevät muuttamaan ilmoittautumisia niiden muokkauslinkeistä. Systeemi ei ole Sotahuudon ilmoittautumisportaalin veroinen, mutta ainakin näin vältetään ylimääräistä viestitulvaa tilanteiden muuttuessa.
Älä muokkaa koontitaulukon tietoja suoraan, vaan käy muuttamassa jokaista ilmoittautumista sen oman muokkauslinkin kautta! Linkin näet ilmoittautumisen rivin loppupäässä.
Jos ryhmäsi koostetaulukko jostain syystä menee sekaisin, ei huolta. Alkuperäiset ilmoittautumiset ovat eri paikassa tallessa, ja koostetaulukko voidaan luoda uudelleen.
Teemme puolijaot ja tarkistamme maksujen tilanteet koostetaulukoista. Puolijakojen tekemistä varten ryhmiltä kysytään myös tietoja niiden varustuksesta taulukon Varustus-välilehdellä. Muistuttelemme näiden tietojen antamisesta lähempänä tapahtumaa.
Maksut-välilehdelle koostetaan automaattisesti ryhmäläisten kokonaismaksut. Sen on tarkoitus helpottaa maksujen suorittamista ja maksutilanteen seuraamista.
