
On tämän vuoden taisteluiden patch notes -julkaisun aika! Viime vuodesta jäi käteen todella märkien kenkien lisäksi paljon oppia, ideoita ja arvokasta palautetta, joita aiempiin tapahtumiin peilaten sovellamme tänä vuonna. Mikä pysyy ennallaan, ja mikä muuttuu? Se selviää nyt.
Käsikirja
Näiden muutosten mukaisesti päivitetyt säännöt voit lukea kokonaisuudessaan aivan uudesta Hiidenkirnun Käsikirjasta. Se havainnollistaa asiat paremmin kuin pelkkä teksti verkkosivuilla. Käsikirjoja saa myös tapahtumasta painettuna. Kirjasta selviää mm. mikä on Murikka. Sotakoneita ja piirityslaitteita koskevat säännöt ja ohjeet tulevat saataville myöhemmin erillisenä dokumenttina, ja löytyvät tapahtumasta laitteiden ohesta.
Sitten asiaan.
Liput
Lippupelin ydin pysyy ennallaan, eli lippuja käytetään edelleen valtaamaan lippupisteitä, jotta niillä voi herätä henkiin. Merkittävin muutos lippuja koskien on, että tapahtumassa käytetään ensisijaisesti ryhmien omia lippuja. Tällä haluamme nostaa ryhmien vertaisarvioinnin ja ryhmäkohtaisen kilpailun merkitystä, ja yksinkertaisesti tuoda ryhmien hienoa ulkonäköä ja identiteettiä vahvemmin osaksi tapahtumaa. Jos lipun paikalle saaminen on ryhmällesi pulmallista, ota yhteyttä!
Lippuja ei tänä vuonna ryöstellä, eikä vastustajan lippuja voi vaihtaa hopeaan. Vastapuolen lippuja ei saa poimia eikä liikuttaa. Ainoa poikkeus tähän on vastustajan lipun poistaminen lippupisteen telineestä, jotta oma lippu saadaan sen tilalle. Pidetään huoli kaikkien lipuista, kuten varusteista muutenkin!
Oman osapuolen lippuja saa kantaa vain elävänä. Menetetyn lipun saa siis takaisin ottamalla haltuun alueen, johon se on jäänyt. Jos osapuoli menettää kaikki lippunsa, voivat sen taistelijat omalta NPC:ltä tai muulta järjestäjältä luvan saatuaan kuolleenakin hakea yhden lipun takaisin ja herätä sen kanssa henkiin normaalisti. Tästä eteenpäin osapuolen on hankittava loput lippunsa takaisin taistelemalla.
Ryhmien lippujen rakennetta ja kantamista koskevat samat säännöt kuin Sotahuudossa. Kannattaa huomioida, että lippuja käytetään paljon asettamalla niitä lippupisteisiin. Esimerkiksi selkätelineessä kuljetettava lippu ei välttämättä aina ole eduksi Hiidenkirnun pelikonseptissa.
Armeijalippuja on yksi kummallakin osapuolella. Niitä käytetään yhä linnan valtaamisessa ja tavoitteiden suorittamisessa. Menetetyn armeijalipun voi hakea takaisin kuolleena ja saada uudestaan peliin heräämällä sen kanssa henkiin.
Lippupisteet
Lippupisteiden sijoitteluun kiinnitetään nyt erityistä huomiota suhteessa pelialueen yleiseen tasapainoon ja tietyiltä osin sen puutteeseen, sekä merkittävimpiin kulkureitteihin ja tavoitteiden maalialueisiin liittyen.
Tavallisten lippupisteiden rinnalle tuodaan erityiset “piirityspisteet”, jotka sijoitetaan linnan lähelle. Näitä pisteitä käytetään muuten kuten muitakin lippupisteitä, mutta niitä saa käyttää vain se osapuoli, joka ei hallitse linnaa. Näiden lippupisteiden tarkoitus on tehdä linnan puolustamisesta ja valtaamisesta tasapainoisempaa ja mielekkäämpää. Linnanvouti tuomaroi linnan hallintaa ja piirityspisteiden käyttöä.
Kaikki lippupisteet rakennetaan ensimmäisen vuoden tapaan, mahdollisimman yksinkertaisiksi. Niissä ei ole erillistä merkittyä suoja-aluetta. Keskellä pistettä on lipputeline. Suunnilleen telineen vastakkaisilla puolilla muutaman metrin päässä siitä ovat osapuolten väreillä merkatut klikkerit. Henkiin herääminen klikkeriä käyttämällä on sallittua, kun oman puolen lippu on pystyssä telineessä.
Tukikohdat
Tukikohdassa voi edelleen herätä henkiin aina, ilman lippuja. Tänä vuonna se tapahtuu ajastetuissa pulsseissa. Yhdistettynä muihin muutoksiin ja lippupisteiden sijoitteluun tämä mahdollistaa uudenlaisia kohtaamisia, joista osan voidaan odottaa tapahtuvan aivan vihollisen tukikohdassa saakka. Tukikohdat sijoitetaan takaisin lähelle pelialueen päätyjä.
Kaupankäynti
Hopea on yhä olennainen osa peliä, ja sotajoukkojen välinen kamppailu Hämeen rikkauksista jatkuvaa. Venäläisten tultua Hämeeseen ovat kuitenkin kauppiaat ja käsityöläiset lähteneet pakosalle ja kauppalan raitti on hiljennyt. Kauppala löytyy edelleen paikkana pelialueelta, mutta ei tällä kertaa toimi vaihdannan keskuksena. Sen sijaan pelissä on useampia kauppiaina toimivia hahmoja ja kauppapaikkoja, joissa vaihdantaa voidaan yhä tehdä. Kovinakin aikoina sinnikkäät kulkukauppiaat liikkuvat usean kauppapaikan välillä, ja tarjoavat kaupankäynnin lisäksi muutakin tekemistä.
Vangit ja lunnaat
Vangituista NPC-hahmoista saatavia lunnaita ei enää haeta kauppalasta, vaan ne peritään nyt suoraan toiselta osapuolelta, viimeistään vangitsemisen jatkuttua riittävän kauan. Vangitun NPC:n saa vapaaksi nopeammin maksamalla tai pelastamalla. Vankeja voidaan myös vaihtaa, mikäli molemmilla sellainen on, jos vaihto katsotaan järkeväksi, ja siitä saadaan vieläpä neuvoteltua. Jos lunnaita ei voi maksaa, niistä jää velka, joka vähennetään osapuolen hopeista myöhemmin. Mikäli lunnaita vaatinut osapuoli ryöstää lunnaskuljetuksen matkalla, lunnaat katsotaan maksetuksi. Pelastuspalkkiota ei enää jaeta, vaan onnistuneen pelastusoperaation palkkio on lunnasrahojen säästyminen.
Tinkaus
Tinkaus tukikohdissa pysyy tavoitteiden selittämiselle ja näytöstä ennakoivalle taktikoinnille pyhitettynä aikana. Yhteisiä näytösinfoja tiivistetään, ja osapuolet saavat tavoitteistaan yksityiskohtaiset tiedot tukikohdissaan tinkauksen aikana. Vihollisen liikkeistä saadaan tingatessa hieman tietoa, ja tiedustelutoiminta näytöksessä kannattaa. Tavoitteet on suunniteltu niin, että yleisimmät yhteiset kysymykset on valmiiksi ratkaistu.
Tinkauksen aikana tehtävät toiminnot jäävät tällä kertaa pois. Joissain näytöksissä on mahdollisuus asettaa linnaan vartio, jos linna oli hallussa edellisen näytöksen päättyessä. Järjestäjät voivat niin arvioidessaan suoda tinkauksen aikana toiselle osapuolelle tiettyjä apuja mahdollisesti räikeän epätasaista peliä tasapainottaakseen.
Vähemmän ja selkeämpiä sääntöjä
Tapahtuman sääntöjen ja näytösten tavoitteiden omaksumista helpottaaksemme panostamme tällä kertaa osapuolille kirjallisena jaettaviin selkeisiin ohjeisiin. NPC-hahmot ovat yhä tärkeä tiedonlähde, mutta pelaajilla tulee olemaan käytössä myös lisämateriaalia, johon voi tukeutua. Tavoitteet ovat myös viime vuotta suoraviivaisempia ja helpommin omaksuttavia.
Erityisiin kohteisiin, kuten piirityslaitteisiin ja sotakoneisiin, teemme kuvitetut käyttöohjeet. Perustason pelimekaniikoista on myös luvassa helposti omaksuttavia ohjeita. Tälle vuodelle tehty Käsikirja sisältää kaiken oleellisen.
Pisteytystä näytöstavoitteiden ja esim. tappojen ja lippupelin osalta palautetaan lähemmäs ensimmäisten vuosien mallia. Pisteytyksiä ei avata yhtä yksityiskohtaisesti kuin viime vuonna. Tehtävien tärkeydestä ja pisteiden suuruusluokasta kuitenkin saadaan suuntaa antavaa tietoa taktiikan miettimisen tueksi. Sodassa jokainen voitto on tärkeä.
Voittopisteet on nimetty uudelleen lyhyemmin Pisteiksi.
Ryhmätason kilpailu
Kilpailu koko Hiidenkirnun parhaaksi valittavasta ryhmästä puuttui viime vuonna, ja sitä kaivattiin palautteissa. Tänä vuonna ryhmäpisteytys palaa alkuperäisessä hengessään, mutta uudella toteutuksella, johon ei kuulu kännyköitä eikä kyselyjä. Niiden tilalla on äänestyspaikka, ja valintojen merkityksen paino on kirjaimellisesti käsin kosketeltavaa. Keiden lippaisiin pudotat arvokkaat polettisi? Valinnaiset kirjoitetut terveiset julkaistaan heimojen välisellä ilmoitustaululla äänestyspaikan läheisyydessä.
Palkinnot
Koska ryhmäkilpailu palaa kuvioon, koko tapahtuman voittanut ryhmä saa tänä vuonna kiertopalkinnon. Kyseessä on uusi palkintoesine, joka ei ole lajissamme vain koriste.
Pääpalkinnon lisäksi jaamme jollekin ryhmälle kiertävän tyylipalkinnon! Ryhmät äänestävät tapahtuman lopussa tyylipalkinnon voittajasta siten, että kullakin ryhmällä on käytettävissään yksi ääni. Mm. pattitilanteiden ratkaisemiseksi myös järjestäjillä on yksi ääni. Myönnämme myös yksilöpalkinnon kaikkein komeimmin sonnustautuneelle taistelijalle.
Kauppalan kisat järjestetään tuttuun tapaan lauantai-iltana, ja kisan voittajaryhmälle on luvassa totutusti omat palkintonsa.
Maasto
Olemme tehneet ja edelleen teemme parhaamme saadaksemme kuivatettua viime vuonna pelialuetta pienentäneen vetisen maastonkohdan. Moton tukkima salaojaputki kentän päädystä on etsitty ja kaivettu auki, ja toivottavasti vetää sitä ympäröivän metsän ja ehkä myös nurmikenttää mahdollisimman kuivaksi ennen tapahtumaa.
Ilmoittautumisten tilanne
Ilmoittautuneita on tässä vaiheessa aiempien vuosien käyriin verrattuna lupaavasti. Aikaa on vielä pari viikkoa. Kentälle saadaan tänä vuonna runsaasti rovaniemeläisiä nuoria taistelijoita, jotka eivät vielä näy ilmoittautuneiden määrässä.
Ryhmien vastuuhenkilöille on lähetetty linkit ilmoittautumistilanteen kertoviin koontitaulukoihin. Pohtiaksemme armeijajakoja jo tässä vaiheessa ja pystyäksemme kertomaan ne julki hyvissä ajoin valmistautumistanne varten pyydämme teitä kertomaan meille ennakkoarvioita ryhmienne lopullisista vahvuuksista, mikäli kaikki ryhmästä eivät ole vielä ilmoittautuneet.
Kannattaa muistutella, että viimeinen päivä ilmoittautumisille on 30.5. Kuten aiemminkin, myös tuon jälkeen voi ilmoittautua, mutta ruokailu, yöpymispaikat ym. lisäherkut eivät enää ole silloin tarjolla.
Älä epäröi ottaa yhteyttä, jos päivityksistä tai mistä tahansa muusta on kysyttävää!
Innostunein terveisin Hiidenkirnu-työryhmän puolesta,
Heikki Tikkanen
Vastaa