On tullut aika paljastaa, mitä muutoksia Hiidenkirnuun on tullut viime vuodesta. Tavoitteemme on ollut pelisuunnittelulla ja alueen käytöllä tiivistää asioita takaisin kohti ensimmäisen tapahtuman peruskonseptia ja karsia turhia rönsyjä pois. Toisaalta, siellä missä olemme kokeneet uusien ideoiden aidosti lisäävän kokemukseen jotain hienoa ja mielenkiintoista, emme ole pelänneet ottaa niitä kokeiluun. Uskomme, että niin sanotusti takaisin päin kelatun ydinpelin kanssa nämä pienet uudistukset ja lisäykset toimivat aiemmilta kerroilta tutuksi tulleen pelin luontevana jatkona.
Helpotusta tapahtuman sääntöjen omaksumiseen
Tässä tekstissä kuvaillaan lyhyesti muutokset viime vuodesta. Päivittyneet säännöt voi kokonaisuudessaan lukea nyt tapahtuman sivustolta Säännöt-sivun alta.
Etenkin turvallisuuteen merkittävästi vaikuttavien välineiden säännöt myös kerrataan tapahtumassa yhteisesti ennen näytöksiä joissa ne tulevat käyttöön. Lisäksi teemme joidenkin asioiden käyttöohjeista sekä peli- ja turvallisuussäännöistä lunttilappuja, joista ne voi tarpeen tullen kerrata pelin aikana.
Sotahuudon sääntöjen noudattamisesta
Välineiden rakennesääntöjen osalta ei edellytetä tämän vuoden Sotahuuto-sääntöjen noudattamista, vaan viime vuoden rakennesääntöjen mukaiset välineet ovat sallittuja. Toki suosittelemme esim. ajantasaisia pehmustevahvuuksia, mutta emme edellytä niitä.
Sotahuudon taistelusäännöt ovat voimassa Hiidenkirnun säännöissä mainituilla poikkeuksilla. Tämän vuoden Sotahuuto-sääntömuutoksiin liittyen Hiidenkirnua koskevat seuraavat poikkeukset:
- Hiidenkirnun lippuja ei saa kuljettaa selässä
- Hiidenkirnussa haavaliinojen määrät poikkeavat Sotahuudon säännöistä
- Hiidenkirnussa projektiileja voi jakaa taistelijoiden kesken milloin vain
Muutokset pelialueeseen
Pelialue pienenee takaisin lähemmäs ensimmäisen Hiidenkirnun mittoja. Linna ja Kauppala sijaitsevat suunnilleen pelialueen keskivaiheilla reiluhkon etäisyyden päässä toisistaan. Osapuolten tukikohdat sijoitetaan keskenään likimain yhtä etäälle pelialueen keskustasta. Tukikohdat eivät enää sijaitse pelialueen päädyissä, vaan niiden takanakin on tilaa tehtäville ja taistelulle.
Rovaniemen kaupunki on harventanut Leirikarin puustoa tänä keväänä. Tämän ansiosta alueelle on syntynyt esimerkiksi näköyhteyksien tai niiden puuttumisen kannalta taktisesti merkittäviä sijainteja sekä uusia kulkuväyliä. Pelikentän monipuolisuus on kasvanut harvennushakkuun myötä hyvällä tavalla.
Päivitykset linnaan ja piirityskoneisiin
Tänä vuonna meillä on viime kesän kahden linnan sijaan yksi iso. Linnan muurien yli voi yhä kiivetä niiden matalimmista osista. Hanskojen käyttö on edelleen erittäin lämpimästi suositeltua. Osa linnan seinistä ja muurien kohdista on korkeutensa vuoksi kiipeilykiellossa. Nämä osat käydään läpi tapahtumassa.
Linnassa on kaksi porttia, joista molempia voi murtaa “käsipelillä” vanhan muurinmurtajan tukilla, kuten ensimmäisessä Hiidenkirnussa. Uusi suurempi muurinmurtaja on vanhan portin murtamista varten, ja sen käytössä tulee sen koon ja tehon vuoksi noudattaa erityistä varovaisuutta.
Muurinmurtajiin, portteihin ja portinsalpoihin liittyviä sääntöjä on päivitetty peli-ilon ja pelaajien turvallisuuden varmistamiseksi.
Linnaan voi murtautua myös sen läheisyyteen rakennetun trebuchetin avulla. Sitä ei tänä vuonna liikuteta paikaltaan. Hyvä trebuchetin osuma sortaa maahan pienen osan linnan muuria, ja syntyneestä raosta voi pyrkiä linnaan ilman muurin yli kiipeämisen tarvetta niin kauan että muuri on taas korjattu.
Mainitut piirityskoneet sekä ballista ovat sopivasta näytöksestä lähtien kaikkien käytössä ilman että niitä tarvitsee ostaa Kauppalasta. Niitä ei voi tuhota. Laitekohtaisista säännöistä löytyy tarkempia ohjeita niiden käyttöön, liikuttamiseen ja hallinnan vaihtumiseen.
Piiritystikkaat eivät ole enää käytössä.
Linnaan ei saa siirtyä sen ulkopuolelta kuolleena. Siinä on kuolleena poistumista varten erillinen ovi.
Järjestäjät ja NPC:t avustavat parhaansa mukaan projektiilien keräämisessä ja palauttamisessa linnasta sen ulkopuolelle. Linnasta ulos ammuttuihin projektiileihin ei panosteta yhtä paljon. Näin pyritään simuloimaan paremmin piiritystilanteen rajallisia resursseja ja tasapainottamaan linnan puolustamisen ja valtaamisen haastavuutta.
Pelimekaniikkojen ja -sääntöjen muutokset
Kuolleena toimiminen
Raatoliina tarjotaan tapahtuman puolesta osallistujille, ja sen käyttö on pakollista projektiileja kuolleena kerättäessä. Muutoin kuolleeksi itsensä merkkaaminen tapahtuu ajantasaisten Sotahuudon sääntöjen mukaan. Kuten aiemminkin Hiidenkirnussa, niin jos olet kuolleena pitkään, merkkaathan itsesi raatoliinalla – keräsit projektiileja tai et.
Kuollut pelaaja ei saa vaikuttaa peliin muutoin kuin projektiilien keräämisen osalta. Kiellettyä toimintaa on esimerkiksi kuolleena ympäriinsä kulkeminen tarkoituksena tehdä vihollisen toiminnasta havaintoja joita ei voisi elävänä taistelijana tehdä. Kuolleena tehdyistä havainnoista ei saa kertoa muille pelaajille elävänäkään. Kunniaton toiminta kuolleena enteilee haasteita Tietäjän kanssa asioidessa.
Pelaavat järjestäjät voivat merkata itsensä raatoliinoilla kuolleiksi hoitaessaan tehtäviään. Tämän tarkoitus on vähentää näiden henkilöiden rooleihin liittyviä epäselvyyksiä pelin aikana.
Kauppala
Kauppala ei aukea heti näytöksen alkaessa, vaan jonkin verran myöhemmin. Pelaajille tulee mahdollisuus vaikuttaa tähän jonkin verran.
Kauppala ei ole taistelulta rauhoitettua aluetta. Kauppias asettaa Kauppalan rauhaa rikkoville osapuolille mielensä mukaisia sanktioita.
Verenseisauttaja
Ensimmäisestä Hiidenkirnusta tuttu Parantaja on nyt nimeltään Verenseisauttaja. Tämän erityisroolin voi täyttää yksi osapuolen pelaaja tai NPC-hahmo kerrallaan. Verenseisauttaja kantaa näkyviä tunnuksia ja tehtävän vaatimia välineitä. Hän pystyy estämään rajatun määrän kuolemia suorittamalla välineillään hengen pelastavan rituaalin jokaiselle kuoleman rajalla olevalle. Tapahtumassa selviää, miten ja kuinka monesti Verenseisauttajan voi saada käyttöönsä.
Tukikohdat
Osapuolen oma Tukikohta on suoja-alue, jonka sisällä voi, kuten ennenkin, herätä henkiin ilman lippuja, pohtia taktiikoita komentoteltan karttapöydällä, säilyttää omia varusteita, saada lepoa ja huoltoa sekä säilyttää omaa Armeijalippua. Vihollisella ei edelleenkään ole asiaa Tukikohtaan. Tukikohdat kasvavat parilla uudella ominaisuudella: Varastolla ja Kirstulla.
Varasto on Tukikohdan lähelle rajattu erillinen alue. Se on sellaisten pelivälineiden säilyttämistä varten, joita myös vihollisella on mahdollisuus pyrkiä anastamaan. Varastossa olevia pelivälineitä saa ryöstää ja siirtää muualle, ellei sitä ole jonkin välineen kohdalla erikseen kielletty. Varastoalueella oleminen ei poista pelaajaa taistelusta eikä anna suojaa. Vihollinen saa astua Varastoalueelle, ja sen sisällä ja sisään saa taistella.
Kirstussa saa pitää lukon takana niin paljon hopeaa kuin sinne mahtuu. Loput hopeat säilytetään Varastossa muiden pelivälineiden tavoin. Kirstun voi ryöstää, jos sen auki Avaimella. Osapuolilla on Kirstuihinsa omat Avaimet. Osan Kirstun hopeista saa pitää seuraavaan näytökseen.
Linnan hallinta
Linnan voi vallata ainoastaan Armeijalipulla. Lipulle on erityiset paikat linnan isoissa torneissa.
Linnan hallinta tuo uusia etuja. Linnaa hallitseva osapuoli saa Kauppalasta alennusta, jos suhteet Kauppiaaseen ovat muuten kunnossa. Linnassa on arkku, jossa olevat hopeat tiettyyn rajaan asti säilyvät linnaa näytöksen loppuessa hallitsevalle osapuolelle seuraavaan näytökseen. Arkkuun sijoitetulle hopealle linnan oma Vouti voi kerryttää korkoa.
Linnan hallinnasta saa näytöksen lopussa voittopisteitä kuten aiemminkin.
Hopea
Hopean lähteitä ja käyttökohteita on tuttuun tapaan monia. Viimeiseen näytökseen mennessä vihollisen, paikallisten ja kauppakulkueiden ryöstely, tullaaminen, lunnaat, aarteet ja tapoista saatava sotasaalis ovat kaikki mukana. Hopean kertymistä sekä ostettavien resurssien hintoja ja säännöstelyä on pyritty tasapainottamaan mielekkäämmäksi.
Hopean kantautuminen näytöksestä toiseen on kiinni siitä, mihin pelaajat sijoittavat sitä näytöksen aikana. Linnan arkussa ja tukikohdan kirstussa olevista hopeista osan saa pitää seuraavaan näytökseen. Vouti voi myös kerryttää korkoa linnan arkussa olevalle hopealle.
Silloin kun hopeaa ei voi tai halua säästää, sitä voi käyttää näytösten aikana esimerkiksi Kauppalan moniin tuotteisiin ja Nostoväkeen, Huhuihin, Tietäjän palveluksiin, tai Tinkauksen aikana tehtäviin Toimintoihin.
Vangit ja lunnaat
NPC-hahmojen ottaminen vangiksi on aiemmin ollut merkittävä tapa tienata. Vangit ja lunnaat ovat edelleen mukana, mutta rajatummin kuin aiemmin. Vangitseminen tapahtuu kuten ennenkin, mutta vankina pitäminen on välimuoto aiempien vuosien versioista. Nyt lunnaiden saamiseen riittää, että NPC on paikasta riippumatta vihollisen hallussa pelastajien keskeyttämättä riittävän ajan.
Nostoväki
Aiemmin Palkkasotureina tunnetut nuoret boffaajat ovat nyt Nostoväkeä. Ehkä ajoittain Kauppalassa notkuu joku elähtäneempikin urho, joka kehtaa kutsua itseään Palkkasoturiksi. Kokemus ei toki aina tarkoita, että kyseinen soturi olisi nuorempaa Nostoväkeä hyödyllisempi.
Kauppalasta palkattavat soturit joka tapauksessa tulevat maksavan osapuolen käyttöön. Toisin kuin aiemmin, nyt nämä taistelijat eivät ole pelissä enää koko näytöksen loppuun, vaan muutaman henkiin heräämisen ajan. Respawn-kertojensa loputtua he palaavat Kauppalaan tai poistuvat muihin tehtäviin. Tarjolla olevan nostoväen määrä vaihtelee sen mukaan, mitä muita tehtäviä näillä järjestäjillä on näytöksen aikana.
Uudet pelimekaniikat
Paja
Kauppalassa, Linnassa ja parissa kylässä on Paja. Niissä on tietystä vaiheesta alkaen mahdollista korjata panssareita, kun maksaa Kauppalaan vuokran kyseisen pajan ylläpidosta.
Linnan vartion vahvistaminen oluella
Linnassa ei ole lippupistettä, jolla voisi herätä henkiin. Linnan puolustusta voi kuitenkin vahvistaa hankkimalla sinne lisäjoukkoja rahvaan parhaalla palkalla eli oluella. Kauppias täyttää osapuolen omaa oluttynnyriä maksetun hopean mukaan tiettyyn rajaan asti, ja merkkaa siihen, kuinka monta annosta siitä voidaan ottaa. Yksi annos olutta eli tynnyrin klikkerin klikkaus herättää taistelijan henkiin. Tynnyri toimii vain linnan sisällä. Tynnyriä voi täyttää uudestaan niin kauan kuin Kauppalassa riittää olutta.
Tieto ja Huhut
Vihollisen piilotettujen tavoitteiden selvittämiseksi tai muutenkin pelissä edun saamiseksi voi etsiä käsiinsä Tietäjän. Tietäjä voi vaatia pientä palvelusta ennen kuin suostuu tekemään shamaanimatkan, jolta tuo tietoa. Tietäjän matkaa on suojattava keskeytyksiltä. Keskeytynyt matka on Tietäjälle vaarallinen. Tietäjä kulkee matkoillaan kuolleiden maailmassa, joten kuolleena ollessa tehdyistä väärinkäytöksistä voi odottaa hankaluuksia Tietäjän kanssa asioidessa.
Toinen tapa saada tietoa pohjoisen salaisuuksista on maksaa Kauppiaalle hopeaa tai pelata erä noppaa tämän kanssa. Hänellä on toki omat intressinsä pelissä, ja Huhujen todenperäisyydestä voi olla montaa mieltä.
Tinkaustoiminnot
Tänä vuonna Tinkausten aikana tulee tietyssä vaiheessa tapahtumaa mahdolliseksi käyttää hopeaa erityisiin Toimintoihin, joilla voi muuttaa näytöksen aloitusasetelmaa itselleen edullisemmaksi. Toiminnot kerrotaan tapahtumassa, kuten myös se, kuinka monesti niitä voi käyttää.
Osapuolten voittopisteet
Voittopisteiden suhteita on muutettu palautteiden mukaiseksi. Lyhyesti sanottuna Päätavoitteet ja Tapot merkitsevät pisteytyksessä aiempaa enemmän.
Joka näytöksessä osapuolella on enintään kolme Sivutavoitetta, joista yksi tuo muita enemmän voittopisteitä.
Lippupisteiden hallinnan pisteytyksessä palataan ensimmäisen tapahtuman malliin, jossa lippupisteestä sai pisteitä, kun sitä hallitsi lipulla näytöksen lopussa.
Linnan hallinnasta saa edelleen pisteitä näytöksen lopussa.
Ryhmien pisteyttäminen
Yksinkertainen vertaispisteytys on tapa, jolla ryhmät pisteytetään tänäkin vuonna. Näin erikokoisten ryhmien pisteyttämisessä vertaisarvioinnilla on haasteensa. Yksi ryhmä on yli 10 kertaa suurempi kuin pienimmät! Luotamme kuitenkin siihen, että pelaajat ovat harjaantuneet huomioimaan ryhmien koot ja muut niiden tehoihin vaikuttavat seikat pisteitä toisilleen antaessaan. Aina on myös mahdollista tehdä liittoumia ryhmien kesken tilanteen tasoittamiseksi, ja tälle pyhitetään aikaa perjantaina ennen taistelujen aloittamista.
Näytösten aloitusinfot
Ennen näytöksiä käydään yhteisesti läpi niissä avautuvat uudet pelimekaniikat sekä osapuolten Päätavoitteet ja kummallekin osapuolelle kerrottavat Sivutavoitteet. Tässä kohtaa selvennetään yhteisesti esiin nousevat kysymykset, jotta kaikilla on samat tiedot. Jotkut Sivutavoitteista ovat viholliselta piilotettuja, ja niitä ei kerrota kaikkien kuullen. Nämä tavoitteet ovat hyvin yksinkertaisia, joten lisäkysymyksille ei tulisi olla juurikaan tarvetta.
Näytösten kellottaminen
Näytökset alkavat ja loppuvat järjestäjien ennakkoon sopimilla kellonlyömillä. Aloitusaika kerrotaan kaikille näytöksen aloitusinfossa, ja näytöksen jäljellä olevaa aikaa kuulutetaan sen edetessä, kuten näytöksen loppuminenkin.
Tinkaus
Tinkaus tapahtuu näytöksen alkuinfon jälkeen osapuolen omassa aloituspaikassa. Nyt tukikohtiin siirtymiseen kuluu vähemmän aikaa, joten Tinkaukselle sitä on enemmän aloitusinfon ja näytöksen alkamisen välillä. Tinkauksen aluksi osapuolen NCP:t vielä tunnelman nostamiseksi ja lisätietojen antamiseksi kertaavat omalla tyylillään osapuolen tavoitteet. Pelaajat kuulevat viholliselta piilotetut Sivutavoitteensa vain Tinkaus-vaiheessa omilta NPC-hahmoiltaan. NPC-hahmojen puhuttua pelaajilla on jonkin aikaa tehdä päätöksiä siitä millä strategialla näytöstä lähdetään pelaamaan. Tinkauksessa voidaan myös kerrata yhteisesti informoituja asioita tarpeen mukaan.
Pelin tasapainottaminen
Hiidenkirnun henkeen kuuluu, että pelin tapahtumat eivät koko ajan vaikuta olevan symmetrisiä ja tasapainossa. Vaikka hetkittäin meno saattaa tuntua epäreilulta, kokonaisuus on mietitty tasapainoiseksi ja molemmille puolille yhtä haastavaksi.
Järjestäjillä on käytössään muutamia ennalta määriteltyjä keinoja tasapainottaa peliä, jos se näyttää olevan tarpeen. Tosin toivomme, että pelimekaniikat toimivat osallistujien käsissä niin hyvin, että erillisille peliin puuttumisille ei ole tarvetta. Tasapainottamista harkitaan erityisen tarkkaan, ja siihen käytetään lähtökohtaisesti vain ennalta määrättyjä keinoja.
Pelivälineiden käsittelystä
Kaikkien pelivälineiden kanssa piiloutuminen sekä niiden piilottaminen ja heitteleminen on kielletty, ellei sitä ole erikseen sallittu.
Lippuja lukuunottamatta kaikki pelivälineet ovat vain sen osapuolen liikutettavissa, jonka värillä ne on merkitty, jos ne on erikseen merkitty. Merkitsemättömät pelivälineet ovat kaikkien liikutettavissa.
Pidetään kaikista pelivälineistä yhdessä yhtä hyvää huolta, kuin myös toisistammekin!
Vastaa