Kauppala
Kauppala on Hiidenkirnun ekonomian ja resurssipelin sydän. Kauppalassa ryöstetyt liput ja muut arvokkaat esineet voidaan vaihtaa hopeaan, ja hopea taistelussa tärkeiksi resursseiksi.
Kauppala aukeaa aina jonkin aikaa Näytöksen alkamisen jälkeen. Pelaajilla on tapahtuman edetessä mahdollisuus vaikuttaa tähän jonkin verran.
Kauppalan tarjonta kehittyy tapahtuman edetessä. Kaikki ei ole heti tarjolla.
Kauppala ei ole taistelulta rauhoitettua aluetta. Kauppias asettaa Kauppalan rauhaa rikkoville osapuolille sopiviksi katsomiaan sanktioita.
Kauppakulkueet
Kauppalan asioilla kulkevia Kauppakulkueita voi ilmaantua alueelle ja liikkua sen kulkuväyliä pitkin. Kulkueet ovat neutraaleja.
Tapahtuman vaiheesta riippuen on pelaajien päätettävissä, mitä kulkueille tapahtuu. Kulkueita voi Näytöksestä riippuen ryöstellä tai saattaa Tulliporteille, joiden kohdalla niiltä voi periä Tullia.
Jos Kauppakulkueella on raatoliinat, se ei ole pelissä, vaan siirtymässä esim. reittinsä alkuun.
Tullit
Pelialueen liikenneväylillä on Tulliportteja, joista Kauppakulkueet ajoittain menevät läpi. Kun Tulliportilla on kulkueen siitä kulkiessa yksikin taistelija, tämä voi tullata kulkueen.
Jos tilanteessa on eri Osapuolten taistelijoita, tai jos kulkue muuten arvioi tilanteen sellaiseksi, että kenelläkään ei ole selvää tullausoikeutta, kulkuetta ei voi tullata.
Tullattavan kulkueen jäsen antaa tullauksen suorittavalle taistelijalle paperisen tositteen. Saadut tullauspaperit voi vaihtaa hopeaan Kauppalassa. Ne ovat toisen Osapuolen ryöstettävissä siihen asti. Niitä kuljetetaan ainoastaan kädessä, ei esimerkiksi vaatteissa.
Mitä muuta Kauppakulkueille tehdään tullausten lisäksi, on pelaajien päätettävissä. Onnistuneisiin tullauksiin melko varmasti vaaditaan kulkueiden saattamista, eikä ryöstettyä kulkuetta voi tullata.
Lunnaat
Vangitsemalla vastapuolen pelihahmon ja pitämällä tätä vangittuna riittävän kauan voi saada Kauppalasta Lunnaina hopeaa. Vangittuna pitämiseksi katsotaan se, että vanki on paikasta riippumatta vihollisen hallussa pelastajien keskeyttämättä riittävän pitkän ajan. Vanki kellottaa vangitsemisaikansa itse.
Vangitun pelihahmon voi myös pelastaa, jolloin tämä palkitsee vapauttajansa hopealla.
Katso lisää kohdasta Vankien ottaminen ja vapauttaminen.
Sotasaalis
Osapuoli saa tekemistään tapoista Sotasaaliina hopeaa seuraavan Näytöksen Tinkausvaiheen alkaessa.
Aarrekätköt
Pelialueella on muutamia kätköjä, joista voi löytyä arvokkaita esineitä tai hopeaa.
Hopea
Hopea on valuuttaa, jota käyttämällä Osapuoli voi parantaa mahdollisuuksiaan hallita pelialuetta ja voittaa taisteluita. Hopean lähteitä ovat vihollisen, paikallisten ja kauppakulkueiden ryöstely, tullaaminen, lunnaat, aarrekätköt ja tapoista saatava sotasaalis.
Hankittua hopeaa voi säästää Näytöksestä toiseen sijoittamalla ja säilyttämällä sitä fiksusti Tukikohdassa tai Linnassa. Hopea voi kasvaa myös korkoa. Niihin liittyvissä luvuissa kerrotaan tästä lisää.
Silloin kun hopeaa ei voi tai halua säästellä, sitä voi käyttää esimerkiksi Kauppalan moniin tuotteisiin kuten Haavaliinoihin, Salpoihin, lisävarusteisiin ja Nostoväkeen, Kauppiaan kertomiin Huhuihin, Tietäjän palveluksiin, tai Tinkauksen aikana tehtäviin Toimintoihin. Jos jotain hopealla hankittavaa asiaa ei ole listattu tässä, se esitellään tapahtumassa.
Hopean käsittelyssä on riskinsä. Käyttämistä varten hopea täytyy kuljettaa Kauppalaan, ja vastapuoli voi ryöstää sen matkalla. Tukikohdan lukittu Kirstu on ainoa paikka, missä hopea on turvassa ryöstäjiltä. Kirstunkin voi ryöstää tyhjäksi, jos saa käsiinsä sen avaimen. Kauppalasta hopeaa saa ainoastaan Kauppiaan ojentamana. Sitä ei oteta itse. Kauppalan tiskille asetettu hopea on Kauppiaan omaisuutta.
Nostoväki
Rovaniemeläiset nuoret boffaajat ovat Kauppalasta palkattavaa Nostoväkeä. Ehkä ajoittain Kauppalassa notkuu joku elähtäneempikin urho, joka kehtaa kutsua itseään vanhaan tyyliin Palkkasoturiksi. Ikä ja kokemus eivät toki aina tarkoita, että kyseinen soturi olisi nuorempaa Nostoväkeä hyödyllisempi.
Kauppalasta palkattavat soturit joka tapauksessa tulevat maksavan osapuolen käyttöön muutaman henkiin heräämisen ajaksi. Respawn-kertojensa loputtua he palaavat Kauppalaan tai poistuvat muihin tehtäviin. Tarjolla olevan Nostoväen määrä vaihtelee sen mukaan, mitä muita tehtäviä näillä järjestäjillä on näytöksen aikana.
Tieto ja Huhut
Tieto on valtaa. Esimerkiksi vihollisen piilotettujen tavoitteiden selvittämiseksi tai muutenkin pelissä edun saamiseksi voi etsiä käsiinsä Tietäjän. Tietäjä voi vaatia pientä palvelusta ennen kuin suostuu tekemään shamaanimatkan, jolta tuo tietoa. Tietäjän matkaa on suojattava keskeytyksiltä. Keskeytynyt matka on Tietäjälle vaarallinen. Tietäjä kulkee matkoillaan kuolleiden maailmassa, joten kuolleena ollessa tehdyistä väärinkäytöksistä voi odottaa hankaluuksia Tietäjän kanssa asioidessa.
Toinen tapa saada tietoa pohjoisen salaisuuksista on maksaa Kauppiaalle hopeaa tai vaikka pelata erä noppaa tämän kanssa. Hänellä on toki omat intressinsä pelissä, ja Huhujen todenperäisyydestä voi olla montaa mieltä.